Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Amerikkalainen kirjailija ja runoilija Djuna Barnes (1892–1982) tunnetaan yhtenä tärkeimmistä 1900-luvun alun kokeellisista kirjailijoista. Hänen tunnetuin teoksensa Nightwood on yksi ensimmäisistä merkittävistä romaaneista, joissa kuvataan avoimesti samaa sukupuolta olevien suhteita. Seksuaalisuus, identiteetti ja sukupuoli olivat ylipäätään Barnesin tuotannolle keskeisiä teemoja. Jos kuitenkin ihmettelet, miten ihmeessä et ole koskaan kuullutkaan Barnesista, niin et ole ainoa. Häntä on usein kutsuttu myös ”vuosisadan kuuluisimmaksi tuntemattomaksi”.
Djuna : The Extraordinary Life of Djuna Barnes osoittautuukin siinä mielessä kiinnostavaksi tapaukseksi, että se ei noudattele elämäkerroille tyypillistä vaikeuksien kautta voittoon -narratiivia. Yrityksistään huolimatta, Barnes ei ollut koskaan mikään suuri kirjallinen menestys. Hän olisi todennäköisesti vaipunut unohduksiin kokonaan, elleivät muutamat akateemiset tutkijat olisi pitäneet sinnikkäästi yllä hänen liekkiään. Oliko Barnes nerokas kirjailija, joka syyttä jäi vaille suurempaa huomiota, vai sittenkin liian sisäänpäinkääntynyt ja vaikeaselkoinen laajemman yleisön tavoittaakseen? Jon Macyn kanta tietysti kallistuu ensimmäisen vaihtoehdon puoleen, mutta sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Sarjakuvaelämäkerta toimii nimittäin kiinnostipa lukijaa Barnesin kirjallisuus tai ei.
Aloitetaan kuitenkin alusta. Barnesin lapsuus oli karmea, hänen perheensä eli ”seksuaalisesti vapautuneessa” ja insestin sävyttämässä utopiayhteisössä, mutta Barnesin hyväksikäyttö ei loppunut tähän. Hänen perheensä tähdensi koko hänen elämänsä ajan, miten hänestä ei tule yhtään mitään, ja miten kaikki taiteellinen kunnianhimo on hukkaan heitettyä aikaa. Siitä huolimatta hänen työllään tienaamansa rahat kyllä kelpasivat perheelle, vaikka tunnustusta hän ei heiltä saanutkaan. Barnes halusi todistaa heille ja koko maailmalle, että hänestä olisi johonkin. Hän pakeni epätoivoisesti perhettään ja muistojaan aina Atlantin toiselle puolelle, mutta halusi tai ei, Barnesin lapsuuden kokemukset määritteli häntä, ja myös hänen kirjallisuuttaan, pitkälle tulevaisuuteen.
Djuna : The Extraordinary Life of Djuna Barnes on siis ehdottomasti tragedia, kertomus itsensä löytämisestä joka ei johda haluttuun lopputulokseen, mutta on se paljon enemmänkin. Rauhallisesti etenevä elämäkerta ei kerro vain Barnesin tarinan, vaan se on myös erinomainen ajankuva 1900-luvun alun kulttuurista. Tätä toki odottaakin hyvältä elämäkerralta, mutta ihan joka sarjakuvassa ei päästä tähän syvyyteen.
1900-luvun vaihteen utopiayhteisöt olivat kiinnostava ilmiö itsessään, vaikka Barnesin kokemus olikin sieltä negatiivisemmasta päästä. Barnes myös liikkui 1920-luvun Pariisin taiteilijayhteisössä, jossa niin kutsuttu ”kadotettu sukupolvi” tuli hänelle hyvin tutuksi. Vaikka kyseessä ei ollut mikään selkeä koulukunta, tälle kirjailijaryhmälle oli ominaista kapinointi edellistä sukupolvea vastaan, juurettomuus, vapaamielisyys, ja sukupuoliroolien horjuttaminen. Ilmankos Barnes löysi hengenheimolaisia!
Aikakauden kulttuurikermasta nousevat erityisesti esille James Joyce, Natalie Barney, Peggy Guggenheim ja T. S. Eliot, joilla oli suuri merkitys Djuna Barnesin tarinalle. Barnesia puolestaan ihasteltiin hänen terävästä kirjoitustyylistä ja alakuloisesta luonteesta, jossa oli selvästi ihmisten mielestä jotain salaperäistä ja karismaattista. Niin olikin, mutta sitten kun alamäki alkoi, se oli väistämätön ja luja.
Vuoden 1929 pörssiromahdus ja marssi kohti toista maailmansotaa oli kuolinisku Barnesin tuntemalle maailmalle, ja lopulta kaikki alkoi hajota hänen ympäriltään, rakkauselämää myöten. Kaikesta tästä on aikaa jo vuosisata (vaikka Barnes kuolikin vasta 1982), mutta sarjakuvaa lukiessa kaikki tuntuu hyvin ajankohtaiselta. Monia nykyajan polttavia kysymyksiä pohdittiin yhtälailla isoisovanhempimme aikaan, mutta ennen kaikkea Barnes itse tuntuu hyvin nykyaikaiselta henkilöltä. Ehkä se johtuu hänen ulkopuolisuudestaan ja toki myös siitä, että hän keskittyi niin voimakkaasti queer-teemoihin. Tosin Barnes itse vastusti kaikenlaista lokerointia, ja kuten sarjakuvassa todetaan, hän olisi loukkaantunut, jos häntä olisi kutsuttu biseksuaaliksi.
Tulin poimineeksi sarjakuvan satunnaisena kirjastolöytönä, ja se jäi minulta melkein lukematta. Macyn hieman kuivakka piirustustyyli ei ensinnäkään ensivilkaisulla hirveästi vedonnut; hän ei ole parhaimmillaan varsinkaan ihmisten kasvoja kuvatessaan. Myöskään Djuna Barnesin nimi ei sanonut minulle mitään. Onneksi kuitenkin tartuin toimeen, sillä kirja todella vetää mukaansa. Kaikesta näkyy, että Djuna Barnes on ollut Jon Macylle vuosikausien kiinnostuksen kohde, ja hän on halunnut kertoa Barnesin tarinan mahdollisimman hyvin ja vaivoja säästelemättä.
Djuna : The Extraordinary Life of Djuna Barnes ei kerro vain unohdetusta kirjailijasta, vaan se tarjoaa myös kiinnostavan kurkistuksen 1900-luvun kulttuurihistoriaan ja siihen, miten jotkut taiteilijat jäävät aikansa varjoihin – vaikka heidän tarinansa ansaitsisi tulla kuulluksi.
