Maija Karala: Dinosaurusten aika : selkokielellä

Dinosaurusten aika : selkokielellä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen jo pitkään ollut biologi, tiedetoimittaja ja paleokuvittaja Maija Karalan fani. Hänen bloginsa Erään planeetan ihmeitä on erinomaisen mielenkiintoisesti kirjoitettu sukellus muinaisen elämän maailmaan. Silloinkin kun käsittelyn alla on jokin monimutkaisempi aihe, Karalalla on taito kirjoittaa aiheesta selkeästi ja helposti ymmärrettävästi. Siten on varmasti vain sopivaa, että ensimmäinen Karalan kirjoittama kirja on nimenomaan selkokirja.

Kirjan ensimmäinen yllätys on sen koko. Jostain syystä kuvittelin, että kirja olisi hieman pienemmän puoleinen, mutta koko onkin A4. Tässä on se hyvä puoli, että kirjan taidokkaat kuvitukset pääsevät hienosti oikeuksiinsa ja niitä on onneksi myös paljon. Myös kirjan lukuisat kartat saavat runsaasti tilaa. Hauskana yksityiskohtana karttoihin on merkitty missä Suomen maaperä on kunakin geologisena aikakautena oikein sijainnut ja kirjassa käydään myös läpi minkälaista täällä olisi ollut trias-, jura-, ja liitukaudella.

Erilaisia triaskauden esikrokotiileja
Monet esikrokotiilit muistuttivat enemmän dinosauruksia kuin nykyisiä krokotiileja.

Triaskaudesta puheenollen, erityisesti tämä luku oli mielestäni ansiokkaasti toteutettu. Triaskausi oli se ajanjakso jolloin ensimmäiset dinosaurukset kehittyivät, mutta jolloin ne olivat vielä suhteellisen vaatimaton eläinryhmä. Triaskauden olot olivat paikoitellen helvetilliset, trooppisilla alueilla ei voinut elää, sillä lämpötila saattoi nousta siellä jopa 60 asteeseen, itse asiassa aika iso osa planeettaa oli tuolloin niin sanottua kuollutta aluetta. Tässä maailmassa hallitseva eläinryhmä oli esikrokotiilit, nykyisten krokotiilien esi-isät, jotka olivat aikoinaan huomattavan monimuotoinen eläinryhmä.

Triaskausi kiehtoo itseäni, koska tämä äärimmäisyyksien maailma oli dinosauruksille oikeastaan huono paikka elää, mutta samalla se kuitenkin loi tälle eläinryhmälle ne ominaisuudet, joiden ansiosta dinosaurukset nousivat triaskauden joukkotuhon jälkeen hallitsevaan asemaan.

Karala selventää tuolloin syntynyttä dinosaurusten sukupuuta ja pohtii olisiko jo näillä varhaisilla dinosauruksilla ollut höyheniä, kuten tiedämme monilla myöhemmillä dinosauruksilla olleen. Kuuma ilmasto tuntuisi puhuvan sitä vastaan, mutta toisaalta tuolloisen jättiläismantereen Pangaian laajoilla aavikkoalueilla olisi ollut öisin kylmää – jopa pakkasta – jolloin höyhenet olisivat tarjonneet pienille dinosauruksille kilpailuedun. Ehkä kirjaan olisi voinut nostaa tässä yhteydessä myös dinosaurusten lintumaiset keuhkot ja niiden mahdolliset edut triaskauden maailmassa, mutta yhtä kaikki, vaikka kirja onkin selkokirjana aika tiiviisti kirjoitettu, Karala onnistuu hienosti taustoittamaan juuri tätä maailmaa jossa dinosaurukset elivät ja kehittyivät.

Myöhemmin kirjassa pohditaan muun muassa dinosaurusten älykkyyttä ja kukkakasvien sekä myös nisäkkäiden kehittymistä. Nisäkkääthän ilmestyivät samaan aikaan kuin ensimmäiset dinosaurukset, mutta jäivät kirjaimellisesti niiden varjoon, pieniksi yöeläimiksi. Tästä johtuen nisäkkäille kehittyi tarkka kuulo ja hyvä hajuaisti, mutta näköaisti ei ollut yhtä tärkeä, ja tästä johtuen nisäkkäät eivät vieläkään näe värejä yhtä hyvin kuin linnut ja matelijat. Karala myös nostaa esille joitakin varhaisia nisäkkäitä, jotka lienevät useimmille lukijoille tuntemattomia, kuten majavan kaltainen Castorocauda, joka eli jurakaudella.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia kirjassa siis riittää, mutta tärkeintä on se, että kokonaiskuva pysyy Karalan hallussa ja hän saa hämmästyttävän hyvin tiivistettyä kirjaan perusasiat dinosaurusten 185 miljoona vuotta kestäneestä valtakaudesta. Dinosaurusten aika on kaiken kaikkiaan oikein oivallinen ja selkeä opas aiheeseen ja kirjaa voi lämmöllä suositella myös lapsille. Toivoa sopii, että Karalan kirjallinen ura jatkuu tulevaisuudessakin.

Esimerkkiaukeama Dinosaurusten aika -kirjasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...