Salanimellä Kenji Fujimoto esiintyvä japanilaiskokki matkasi töihin Pohjois-Koreaan ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa. Kerran hän tietämättään laittoi sushia itselleen Kim Jong-ilille, joka tykästyi Fujimoton kokkailuihin niin paljon, että ajan oloon Fujimoto nousi merkittävään asemaan Kimin henkilökohtaisena kokkina ja valtaeliitin jäsenenä (mikä tietenkin japanilaiselle oli ennenkuulumatonta). Kaikkiaan Fujimotolle kertyi palvelusvuosia Kimin lähipiirissä pitkälle toistakymmentä. Diktaattorin keittiömestari on päiväkirjanomainen raportti noista vuosista, jotka lopulta päättyivät pakoon takaisin kotimaahan.
Fujimoto luo kuvaa makeaan elämään ja hyvään ruokaan mieltyneestä älykkäästä ja huumorintajuisesta johtajasta. Ero johtajan ja hänen läheistensä sekä tavallisen kansan välillä ei voisi olla juuri suurempi: kansainväliset herkut, maailman parhaat juomat, huippuluokan ajopelit, valtavat edustusalueet ja muu luksus eivät Pohjois-Koreassa todellakaan ole kuin muutamien saatavilla. Mutta koska Fujimoto pääsi (suurimmaksi osaksi maassa oleskeluaan) maistamaan nimenomaan diktaattorin suosiota, pääsi hän maistamaan kaikkea tätä. Varuillaan oli totta kai aina oltava.
Kirjallisilta ansioiltaan Diktaattorin keittiömestari on heppoinen, lähes lukukelvoton. Fujimoton teksti poukkoilee aiheesta toiseen, se on toisteista ja latteuksien sävyttämää. Kirjan kuvitus on heikkolaatuista ja kuvien mukana oleva infografiikka naurettavaa tai vähintäänkin omituista japanilaista kulttuuria huonosti tuntevan silmin. Lukemista haluaa kuitenkin jatkaa aiheen vuoksi: harvoin pääsee näin lähelle sulkeutuneen maan mielipuolisen etuoikeutettua valtaeliittiä ja sen elämäntapoja – ja kuinka valtavan kontrastin Pohjois-Korean johtajien pröystäilevä elämä luokaan nälänhädän ja sorron alla kärsiviin oikeudettomiin tavallisiin kansalaisiin.
Varsinainen lukuvinkki on kuitenkin Diktaattorin keittiömestarin päättävä tutkija Miika Pölkin artikkeli Pohjois-Korean historiasta ja sen johtajadynastiasta. Tässä tekstissä Pölkki käsittelee kiihkottomasti myös diktatuurin varjopuolia sekä siihen johtaneita tapahtumia aina toista maailmansotaa edeltävistä ajoista Korean sodan kautta Kimien henkilökultin syntymään. Pölkki muodostaa vastaparin sille naiiviltakin kuulostavalle ihailulle, jota Fujimoto Kim Jong-iliä kohtaan osoittaa. Kannattaa siis tutustua ainakin tähän loppuun, jos varsinaisen kirjan kahlaisikin hieman nopeammin läpi.