Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sarjamurhaaja Eddie Gein tuli rikoksineen maailman tietoisuuteen marraskuussa 1957, eikä hänen muistonsa ole hälvennyt vuosikymmenien jälkeenkään. Hänen rikoksensa inspiroi voimakkaasti populaarikulttuuria ja monet fiktiiviset sarjamurhaajat kuten Psykon Norman Bates, Teksasin moottorisahamurhaajan Leatherface ja Uhrilampaiden Buffalo Bill saavat kaikki kiittää Geiniä olemassaolostaan.
Niin kuuluisa kuin mies olikin ja vaikka häntä haastateltiin vuosien mittaan useasti, monet yksityiskohdat Geinin murhista ovat arvailujen varassa. Kuten sarjakuvan lopussa todetaan: Gein oli laskelmoiva valehtelija. Hän murhasi ainakin kaksi naista ja sen lisäksi hän kaivoi useiden naisten ruumiit haudasta ja valmisti heidän ihostaan kaikennäköisiä tavaroita, mukaan lukien itselleen ”naispuvun”. Nämä ovat faktoja. Mitä kaikkea muuta hänen talossa tapahtuikaan, sen tietää vain Eddie Gein itse.
Did you hear what Eddie Gein done? kertoo siis Eddie Geinin fiktiivisen elämäkerran. True crime -tietokirjailija Harold Schechter ja sarjakuvataiteilija Eric Powell nojaavat kylläkin kerronnassaan hyvin vahvasti tunnettuihin faktoihin, aikalaishaastatteluihin ja poliisiraportteihin. Silti monet yksityiskohdat sarjakuvassa varsinkin Geinin lapsuuteen liittyen ovat spekulatiivisia, esimerkiksi kysymys siitä käytettiinko Geiniä itseään lapsena seksuaalisesti hyväksi.
Se tiedetään, että Geinin lapsuus oli hirveä. Hänen äitinsä Augusta oli vahvatahtoinen perheen matriarkka ja sen lisäksi myös fanaattinen uskovainen, jonka tahtoon alistui myös perheen heikkotahtoinen ja juoppo isä George. Äidin mielenterveydelliset ongelmat lopulta pahenivat siihen pisteeseen, että hän eristi perheensä kauas muusta ihmisasutuksesta. Kaikki kontaktit muihin ihmisiin oli kiellettyjä, edes ystäviä ei sallittu ja erityisesti Augusta varoitteli poikiaan naisista, jotka hänen mukaansa olivat kaikki huoria.
Äidistä todellakin tuli Eddie Geinin elämän keskipiste ja paras ystävä hyvin, hyvin epäterveellä tavalla. Geinin veli Henry avoimesti kritisoi veljensä riippuvuutta äidistään ja Henryn epäilyttävää kuolemaa onkin sittemmin hyvästä syystä epäilty murhaksi. Schechter ja Powell ovat tässä kuitenkin tarkkoja, he korostavat kerronnassaan avoimesti Geinin tarinaan liittyviä epävarmuuksia, sarjakuvan taiteelliset vapaudet liittyvätkin kerronnassa lähinnä pienempiin yksityiskohtiin. Sarjakuvan lopussa tekijät antavat vielä oman teoriansa Geinin teoille, mutta sekin esitetään hyvin selkeästi nimenomaan teoriana. Pojot tästä tekijöille, niukan materiaalin kanssa olisi helppo lähteä keksimään omiaan.
Sarjakuvan näkökulma on mielenkiintoinen siinä mielessä, että sarjakuvan alku on selkeästi tarinallisempi kuin sen loppu, jossa ääneen pääsee erilaiset viranomaiset ja naapurit ja joiden dialogi epäilemättä monin osin perustuu aitoihin taltiointeihin. Sarjakuva hieman notkahtaa tässä kohdassa, alun intensiivinen kerronta nimittäin näyttää, siinä missä sarjakuvan loppu pikemminkin kertoo. Sarjakuva on ikäänkuin sekoitus tietokirjallisuutta ja tarinankerrontaa, mutta en pistä tätä liikaa pahakseni, sillä se mitä kerrotaan on oikeasti mielenkiintoista.
Sarjakuvan toimivuus lepää paljolti myös Eric Powellin harteilla, jonka kynänjälki on poikkeuksellisen komeaa. Hän on pistänyt tyylinsä uusiksi tätä sarjakuvaa varten; kuvitus on paljon velkaa 1950-luvun visuaaliselle tyylille, jota Powell emuloi tehokkaasti. Powellin kaltainen kuvittaja pystyy myös tuomaan Geinin irvokkaat rikokset lihaksi tavalla johon vähemmän kyvykäs piirtäjä ei pystyisi. Toisinaan sarjakuva on oikeasti vastenmielistä luettavaa.
Kun nyt sarjamurhaaja-sarjakuvasta puhutaan, vertailua suomeksikin ilmestyneeseen My Friend Dahmer -sarjakuvaan on vaikea välttää. Aivan samalle tasolle Did you hear what Eddie Gein done? ei pääse, eikä oikeastaan voisikaan päästä. Derf Backderfin sarjakuvan kerronnan voima pohjautuu siihen, että hänellä oli henkilökohtainen suhde Jeffrey Dahmeriin. Schechter ja Powell taas joutuvat tyytymään arkistojen kaiveluun ja kertomaan sen vähän mitä Eddie Geinistä tiedetään. Gein siten jää tässä sarjakuvassa kaukaiseksi hahmoksi, mutta eipä se silti sitä tarkoita etteikö tämä olisi todella mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen teos.
