Kate Snell: Diana : prinsessan viimeinen rakkaus

Diana : Prinsessan viimeinen rakkaus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Teos on ilmestynyt alunperin vuonna 2001. Tämä suomennos on tehty päivitetystä versiosta, joka on ilmestynyt vuonna 2013.

Prinsessa Diana kuoli vuonna 1997. Kirja kertoo hänen viimeisistä vuosistaan ja rakkaussuhteistaan sinä aikana. Hänellä oli suhde parin vuoden ajan pakistanilaiseen sydänkirurgiin Hasnat Khaniin, joka työskenteli Lontoossa. Tämä suhde ei ollut monen tiedossa salailun takia, sillä Khan ei halunnut julkisuutta. Kirjan mukaan Dianan viimeisen kesän suhde Dodi al Fayediin olisi ollut vain yritys tehdä Hasnat Khan mustasukkaiseksi.

Kirja on kiinnostava ja sisältää itselleni uutta tietoa. Onhan tämä toisaalta samalla vähän tirkistelyä toisten yksityisiin asioihin, mutta niinhän ne elämäkerrat yleensä tuppaavat olemaan. Ajatuksena olisi melko kiinnostavaa tietää, miten suhteen olisi käynyt, jos Diana ei olisi kuollut. Khan ei ole halunnut puhua julkisesti asiasta.

Tämän teoksen pohjalta on tehty myös elokuva, joka on saanut ensi-iltansa maailmalla syyskuussa.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...