Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Peter Marshallin Demanding the Impossible : A History of Anarchism on vuonna 2007 julkaistu tietokirja anarkismin historiasta.
Marshallin kirja alkaa antiikin ajasta, jossa muutama kreikkalainen ja syyrialainen filosofi pohti, että kenties valtion voisi lakkauttaa ja ihmiset voisivat itse valvoa toisiaan.
Nämä filosofit pohtivat, että yhteiskunnan pitäisi palata takaisin kyläyhteisöihin, koska kaupunkivaltioissa valta keskittyi liikaa pienen eliitin käsiin. Filosofit valittivat, että köyhyys lisääntyi ja yhteiskunta jakautui erilaisiin luokkiin kaupungeissa.
Kuitenkin filosofit, jotka alkoivat ehdotella tällaista hupsutusta ja saivat seuraajia, teloitettiin. Kiinassa taoistit ehdottivat samaa ja heidätkin murskattiin niin perusteellisesti, että melkein kaikki heidän tekstinsä poltettiin. Kuten kirjan kansikuvassa näkyy, anarkismin historia on veristä ja väkivaltaista.
Tässä kirjassa käsitellään lähes koko ihmiskunnan historian aikana olevaa anarkistista ajattelua antiikin filosofeista, keskiaikaisiin talonpoikaiskapinoihin, protestanttisiin uskonlahkoihin kuin 1800-luvun tunnetuimpia ajattelijoihin, sekä nykyajan ideologisiin vaikuttajiin, kuten Noam Chomskyyn. Tämän vuoksi kirjassa on hurjat 800 sivua!
Kirjassa on tiivistetysti jokaisen merkittävän anarkistisen ryhmittymän ja sen ideologisen vaikuttajan historia sekä näiden ajatusten ydinpointit. Koska kirjan aihe on aika laaja, se käsittelee myöskin vähän tunnettuja anarkistisia suuntauksia, kuten keskiaikaisia kristillisiä lahkoja, jotka rakensivat pieniä vegaanisia hierarkiattomia ja orgioiden täytteisiä kyläyhteisöjä. Eli protohippejä, jotka palvoivat Jeesusta alastomana!
Samalla tässä käsitellään anarkokapitalisteja, jotka toisin kuin suurin osa anarkisteista, ovat oikeistolaisia. Anarkokapitalistit uskovat, että valtio kahlitsee kapitalismia, joten valtio on hävitettävä.
Peter Marshall pyrkii jokaisen ajattelijan kohdalla kyseenalaistamaan tätä tai löytämään aukkoja ajattelussa. Samalla monen anarkistiajattelijan elämäkerrasta löytyy jotain negatiivista, kuten 1800-luvun anarkistifilosofien juutalaisvastaisuus ja sovinismi tai joidenkin ilmiselvä mielisairaus.
Kirjailija on selvästi mairittelevampi tai ymmärtäväisempi vasemmistoanarkisteja kohtaan. Tämä kirja on mielenkiintoinen esimerkki ”pakollisesta puolueettomuudesta”. Kirjailija tietää, että hänen on oltava puolueeton, jotta kirjan voisi ottaa vakavasti, mutta sisimmässään tämä ei ole.
Harva meistä on, mutta kaikesta hienovaraisesta puolustelusta huolimatta tässä kirjassa käydään melko yksityiskohtaisesti läpi, miten erilaiset anarkistiset yhteisöt hajosivat tai miksi anarkismi ideologiana ei koskaan saanut samankaltaista valtaa maailmasta kuin muut suuret modernit poliittiset ideologiat.
Tästä kirjasta saa todella perusteellisen ja syvällisen käsityksen anarkistisesta ajattelusta ja sen eri haaroista. Samalla tässä käsitellään, miten jotkut anarkistien ideat ovat levinneet valtavirtaan tai miten toisten ajattelijoiden ideat ovat vaikuttaneet anarkisteihin.
Mielenkiintoista oli juuri anarkistisen ajattelun kehitys. Vaikka alun perin anarkismi keskittyi puhtaasti taloudelliseen itsenäisyyteen tavoittelemiseen jaetun viljelysmaan kautta, ajan mittaan siitä hioutui nykyinen ideologia, joka haluaa purkaa kaikki valtarakenteet.
Näihin purettaviin valtarakenteisiin kuuluu kaikki hierarkiat, kapitalismi, yksityisomistus, edustuksellinen demokratia, sovinismi, homofobia, transfobia, rasismi, ableismi ja lihansyönti. On mielenkiintoista huomata, että toisin kuin vaikka fasismi tai kommunismi, anarkismi on ideologiana kokenut eniten muutoksia. Sen sijaan, että anarkistit takertuisivat jonkun ajattelijan 1800-luvun ideoihin kuin ne olisivat pyhiä tekstejä, nämä ovat kyseenalaistaneet kaiken, jolloin nykyinen anarkismi ei muistuta kovin paljon alkuaikojen aatetta.
Kirjassa näkyykin, miten 1840-luvulla Euroopan vasemmistoanarkismi kehittyi liberalismin äärihaarana, jonka mukaan Ranskan vallankumouksessa ei menty tarpeeksi pitkälle. Kuitenkin hyvin pasifistisesta ideologiasta kehittyi 1800-luvun lopussa äärimmäisen väkivaltainen aate, jonka nimeen suoritettiin tuhansia terrori-iskuja. Anarkismin maine tuhoisana filosofiana syntyi juuri tuohon aikaan.
1900-luvulla terrorismi laantui ja anarkistit siirtyivät vaikuttamaan ammattiliittoihin. Vielä toisen maailmansodan aikana monet suuret Ranskan, Iso-Britannian ja Italian ammattiliitot olivat anarkistien hallussa. Kuitenkin sosiaalidemokraatit tai sitten oikeistohallitus onnistuivat joko väkivalloin tai reformeilla vähentämään anarkistien vaikutusvaltaa.
Vasta 1960-luvun lopun Pariisin opiskelijamellakoissa anarkismi nousi uudelleen Euroopassa, mutta se ei kyennyt saamaan samaa vaikutusvaltaa kuin 1900-luvun alussa. Taloudellinen hyvinvointi oli alkanut nousta niin korkeaksi, että työläiset eivät nähneet syytä kapinoida.
Tämä kirja julkaistiin ennen vuoden 2008 talouskriisiä, joten siinä ei todeta anarkismin uutta nousua, jota esimerkiksi käsitellään Francis Dupuis-Dérin vuonna 2014 julkaistussa kirjassa Who’s Afraid of the Black Blocs?: Anarchy in Action around the World.
Tämän kirjan mukaan anarkokapitalismi kehittyi vasta 1950-luvulla, eikä ole saanut suurta suosiota, vaikka aatteen kannattajiin törmääkin netissä usein. Kirjailijan mukaan on tapahtunut niin, että anarkokapitalismin joitakin ideoita on omaksuttu uusliberalismiin. Uusliberalismi on ideologia, joka käytännössä ajaa valtion tekemään kaikkensa luodakseen mukavat olot suurille korporaatioille tavallisten ihmisten kustannuksella.
Marshallin mukaan Reaganin ja Thatcherin hallitukset ovat kärjistetyimpiä esimerkkejä, joissa anarkistista retoriikkaa on käytetty hyväksi uusliberalistien politiikan ajamiseen. Kirjan mukaan Reagan sanoi, että hänen hallituksen tehtävä oli ”irrottaa valtio ihmisten selistä” ja Thatcher taas lausui ”Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin yhteiskunta”. Samaan aikaan kun näin lausuttiin, omat hallitukset murskasivat ammattiliittoja väkivaltaisesti, lukuisia ulkomaisia sotia aloitettiin, tuettiin Etelä-Amerikan oikeistodiktatuureja ja luotiin pohja tehdastöiden pakenemiseen Aasiaan.
Epätasaisuudestaan huolimatta Peter Marshallin Demanding the Impossible : A History of Anarchism on kattavin tietokirja aiheestaan. Tässä käsitellään myöskin kuuluisia taiteilijoita ja tutkijoita, jotka olivat anarkistisia tai heillä oli ajattelussaan anarkistisia tendenssejä. Parhaiten tätä kirjaa voi nauttia lähdeteoksena, josta poimii sisällysluettelon kautta jonkun aiheen luettavaksi, kuin kronologisessa järjestyksessä luettavana tietokirjana.