Steve Erickson: Days Between Stations

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lauren osasi lapsena kutsua kissoja luokseen. Nyt hän on naimisissa Jasonin kanssa. Jason on kilpapyöräilijä, joka pettää Laurenia lukemattomien eri naisten kanssa. Michel taas herää muistinsa menettäneenä ja lähtee etsimään itseään vain muutaman vihjeen varassa. Kolmikko kohtaa ja ajautuu törmäyskurssille maailmassa, joka on muuttumassa raunioiksi: Los Angeles peittyy hiekkamyrskyihin, Pariisi pimenee, Venetsia kuivuu kasaan.

Kuin vahingossa kirja kertoo myös tarinan 1920-luvun Pariisista ja aikakautensa mielipuolisimmasta elokuvahankkeesta. Kuten The Sea Came in at Midnightissä, kaikki asettuu lopulta jollain tapaa kohdalleen. Ericksonin teksti on jo debyytissä rikkaan runollista, lauseiden kauneutta voi ihastella, vaikka tarina liitääkin paikoin varsin kaukana tästä maailmasta. Kirjan henkilöt palaavat myöhemmin kummittelemaan muissa Ericksonin kirjoissa — Lauren ja Death of Marat -elokuva muun muassa kohdataan myöhemmin Amnesiascope-kirjassa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...