Vanha bretagnelainen kansantarina kertoo legendaarisesta Ysin kaupungista, joka tarujen mukaan kerran sijaitsi sen rannoilla. Kaupunki oli rikkaudestaan kuuluisa ja lähettiläät ympäri maailman tulivat ihastelemaan kaupungin mahtia. Kuten kansantarinoissa usein käy, ylpeys käy kuitenkin lankeemuksen edellä, eikä kauniissa Ysissa ole asiat aivan siltä miltä ne näyttävät.
M.T. Anderson on tarttunut tähän kiehtovaan legendaan ja sovittanut sarjakuvan käsikirjoituksen kolmen kansantarinan version pohjalta. Tarina alkaa kun Ysin rakentaja ja keijuverta omaava kuningatar kuolee ja kuningas tyttärineen jää pärjäämään omillaan. Ysin valtakunnan asukkailta ei kenties puutu mitään, mutta tyttöjen kasvaessa herää epämiellyttävä kysymys: mihin valtakunnan varallisuus oikeastaan perustuu?
Siskojen tiet alkavat kuitenkin erota heti äidin kuoleman jälkeen. Maanläheinen Rozann pysyttelee mielellään kokonaan poissa hedonistisesta kaupungista, siinä missä paheellinen Dahut osallistuu valtakunnan ylläpitoon kaksin käsin. Tilanne on siten aavistuksen kiusallinen, sillä Rozann on kuitenkin vallanperijä, eikä Dahut. Kumpi on lopulta voimakkaampi, siskojen välinen kilpailu vai sittenkin rakkaus?
En pysty vertaamaan sarjakuvaa alkuperäisiin teksteihin, sillä ne löytyvät vain ranskaksi, mutta ainakin Wikipedian mukaan Anderson on ottanut tarinan suhteen tiettyjä vapauksia. Alkuperäinen kertomus on kansantarinoiden tapaan hyvin moralistinen ja hyvä ja paha erottuvat toisistaan selkeästi. Sarjakuva on tässä suhteessa kuitenkin huomattavasti monisävyisempi tapaus. Anderson on paneutunut miettimään hahmojen motiiveja ja erityisesti Dahut osoittautuu kiinnostavaksi henkilöksi. Hänen viha–rakkaus-suhde isäänsä ja uhraukset, joita hän on valmis tekemään valtakunnan vuoksi, tekevät hänestä ehdottomasti kirjan kiehtovimman henkilön. Olisin toivonut vieläkin syvällisempää sukellusta hahmojen pään sisälle, mutta oletettavasti siinä vaiheessa oltaisiin erottu alkuperäismateriaalista jo hieman liikaa.
Alkuperäisen tarinan perua on varmasti myös tarinan äkkinäinen loppu, joka jää pienoiseksi pettymykseksi. Vaikka draaman kaari ei täysin lunastakaan odotuksia, on tarinassa kuitenkin paljon hyvää. Ysin mysteeri ja siskojen välinen jännite toimii hienosti ja Jo Riouxin ihastuttava piirustustyyli tuo oman persoonallisen silauksensa tarinalle. Hänen kuvitustyylinsä on hyvin lastenkirjamainen, mutta ei kannata antaa sen huijata itseään, sillä tarina on itse asiassa yllättävänkin tyly. Väkivaltaa ja seksiä on siis luvassa, niin kuin sensuroimattomissa kansantarinoissa usein tuppaa olemaan.
Se, että sarjakuva pohjautuu kansantarinaan on ehdottomasti osa sen viehätystä. Minua on aina kiinnostanut vanhat tarinat, joita ihmiset ovat kertoneet toisilleen vuosisatojen ajan. Lisäkiinnostusta tuo tässä tapauksessa myös se seikka, että tarina on peräisin Ranskan kelttiseudulta. The Daughters of Ys ei kenties ole aivan täydellinen lukukokemus, mutta lukemisen arvoinen se siitä huolimatta ehdottomasti on.