Pitkään historiallisten sarjojen parissa viihtynyt Conn Iggulden on ensimmäistä kertaa astunut fantasian maailmaan. Vaikka hänen teoksensa on listattu historiallisiksi romaaneiksi, oli ainakin Julius Caesaria käsitelleessä Rooma-tarinassa hieman selittämätöntä druidimystiikkaa.
Darienissa teoksen nimeä kantava kaupunki on kriisissä. Takana on pitkä loistokausi, joka on hiljalleen hiipunut. Kaupungissa kuninkaan alaisuudessa on kaksitoista aatelisperhettä, joiden keskinäiset riidat ovat heikentäneet valtakuntaa. Heikko kuningas ei pysty ratkomaan kuningaskunnan ongelmia ja sen seurauksena yksi kenraaleista alkaa suunnittelemaan salamurhaa. Viisi vierasta joutuu juonien keskipisteeseen ja yhden yön jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Ei näiden henkilöiden elämässä, eikä myöskään valtakunnassa.
Igguldenin henkilövetoinen kirjoitustyyli on säilyttänyt vahvuutensa; Darien on mukaansatempaava. Samalla kirjoituksesta huokuu kuitenkin se, että kirjoittaja kurkistaa genreen ulkopuolisen silmin. Monet hänen käyttämänsä asetelmat ovat varsin nähtyjä ja tarinan juoni on hyvin ennalta-arvattava. Se on kuitenkin toteutettu hyvin ja en kertaakaan kirjan parissa ollut kyllästynyt.
Kirjan takakannessa huvittaa se, että kuten Igguldenin edellistä sarjaa Ruusujen sotaa, myöskin tätä verrataan fantasiasarja Game of Thronesiin. Edellisellä kerralla viittaus oli perusteltua, koska Ruusujen sota oli yksi historiallisista tapahtumista, joista kirjailija George R. R. Martin haki Valtaistuinpeliin vaikutteita. Darienin ja Valtaistuinpelin välillä yhteyttä ei kyllä tunnista.
Darien esittelee lukijalleen kymmenkunta hahmoa, joihin lukija saa tarpeeksi tarttumapintaa. Nämä hahmot voidaan jaotella kahteen ryhmään, taviksiin ja erityisiin. Näistä erityiset ovat esimerkiksi tyrmäävän hyvännäköisiä tai kenties omaavat maagisia kykyjä. Jossain mielessä tällaiset henkilöhahmot toivat mieleen Robert Jordanin Ajan pyörä -tarun.
Darien on kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen fantasiakirja. Tulen epäilemättä lukemaan sarjan seuraavankin osan.