Hunt Emerson: Danten Inferno

Danten Inferno

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hunt Emerson on yksi Euroopan tunnetuimmista sarjakuvapiirtäjistä ja kuvittajista. Hän aloitti underground-taiteilijana 1970-luvulla. Tekijän tuntomerkkejä ovat aina läsnä oleva absurdi huumori ja lähes kaikkea rienaava, kuvia kumartelematon taito ilmaista itseään. Hän on tehnyt sarjakuvaversiot muun muassa D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajasta sekä S. T. Coleridgen Vanha merimies muistelee -klassikoista. Tarttuminen Danteen on kuitenkin kohtalon uhmaamista.

Danten Inferno taittuu kuitenkin tekijän käsissä vallan mainiosti, meno on tosin nykypäivänkin mitalla välillä varsin hulvatonta. Kuten muistamme, kaikki alkaa siitä, että Dante huomaa olevansa 35-vuotias ja alkaa potea keski-iän kriisiä. Kun rakastettu Beatricekin on särkenyt hänen sydämensä ja kuollut, politiikka ajanut hänet vihaan, raivoon ja maanpakoon, on elämä yhtä tuskaa ja vaikerrusta. Etsiessään ratkaisua hän löytää metsästä yhtä ja toista itsestään, mutta yllättäen myös runoilija Vergiliuksen. Vergilius kertoo, että Beatrice haluaa tavata hänet ja lupaa johdattaa Danten tämän luokse. Matka käy siis Helvetin portille – kirjaimellisesti.

Seuraavat laulut johdattavat Danten Vergiliuksen johdolla läpi Helvetin eri piirien sekä erityisten kuilujen. Yllätyksekseen Dante tapaa matkalla monia tuttuja runoilijoita sekä varsinkin aiemmin tuntemiaan firenzeläisiä… Piirit sinänsä ovat jo mielenkiintoisia ja niihin joutuneiden synnit on jaoteltu varsin erikoislaatuisilla tavoilla. Piireissä löytyy ainakin nimiltään hyvin tuttuja vartijoita. Eri kuilujen tasot on tarkoitettu erilaisia syntejä harjoittaneille. Tässä voisi esimerkkinä mainita vaikkapa eripuraisuuden kylväjät, jotka aiheuttavat ristiriitoja perheissä, politiikassa, liikesuhteissa, rockbändeissä – hups – niin, mukana pyörähtää välillä viittauksia myös 1900-lukuun! Oma kuilunsa on tietysti myös virkamiehillä ja väärillä neuvonantajilla sekä kirkon virkoja ostaneilla tai muuten väärällä tavalla niitä hamunneilla. Mutta mitä ihmettä tekee näissä kuiluissa itse Odysseus? Sen selvität vain runoelman tai tämän albumin lukemalla!

Tekijä seuraa mainiosti alkuperäisteosta ja suomennos on pätevää; Eino Leinon ensimmäinen vuoden 1914 suomennos on tämänkin pohjana erinomainen. Laulut kääntyvät mainiosti ja kuvitus nostaa ne todella erilaisiin sfääreihin, lisäksi kertojana Vergiliukselle on annettu myös sarjakuvassa hieman toisenlaista valtaa.

Sarjakuva-albumina Danten Inferno toimii todella hyvin. Viiva on kaunista ja harkittua, mukana on mainioita yksityiskohtia, eikä aina voi olla hihittämättä kekseliäisyydelle. Myös lukija saa luvan katsoa omia ajatuksiaan pienen itseanalyysin valossa aivan kirjaimellisesti. Erittäin uskalias ja upeasti laadittu versio maailman eräästä tunnetuimmasta ja lainatuimmasta teoksesta on saanut arvoisensa kuvittajan. Lukijalla on taatusti hauskaa myös verbaliikan osalta ja piirrosten yksityiskohtia kannattaa toisinaan katsoa hiukan tarkemmin. Erittäin ilmeikästä ulosantia joka tavalla. Loppusanat kannattaa myös ehdottomasti lukea, koska niissä selvitetään varmasti tuntemattomaksi jääneitä käsitteitä ja muutenkin kerrotaan hieman lisää Danten aikakaudesta.

Tätä albumia voisin suositella vaikka ensimmäisenä tutustumisena tähän klassikkoon, seuraavaksi voikin tarttua ehkä jo itse kirjaan. Ilman muuta tämä sopii kaikille sarjakuvista kiinnostuneille jo pelkästään taidokkaan piirrosjäljen ja absurdin huumorinsa ansiosta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...