Stephen Kingin ohella maailman tunnistettavimpiin kauhukirjailijoihin lukeutuva H. P. Lovecraft loi kirjailijanuransa 1900-luvun alkupuoliskolla. Valtaosa hänen tuotannostaan julkaistiin lehdissä ja vaikka hänen ei voida sanoa olleen menestynyt elinaikanaan, kasvoi hänen tuotannostaan kulttuurillisesti järisyttävä perintö, joka vaikuttaa vahvasti vielä tänäkin päivänä. Tätä tuotantoa on sovitettu oikeastaan kaikkiin mediamuotoihin mitä voi vain kuvitella. Lovecraftin tuotannon ydintä ovat Cthulhu-kertomukset, jotka on suurimmaksi osaksi koottu tähän Cthulhun kutsu -kokoelmaan.
Kokoelma sisältää novellit ”Cthulhun kutsu”, ”Temppeli”, ”Dagon”, ”Dunwichin hirviö”, ”Olio kynnyksellä”, ”Kuiskaus pimeässä”, ”Varjo menneisyydestä”, ”Unet noitatalossa”, ”Vainooja pimeydestä”, ”Kammottu talo”, ”Arthur Jermyn”, ”Rajan takaa” ja ”Rotat seinissä”. Muutama ikoninen Cthulhu-tarina kokoelmasta uupuu, mutta kokoelma toimii silti hyvin niin Lovecraftin faneille kuin ensi kertaa hänen tuotantoonsa sukeltaville.
Cthulhu-tarinoissa suuret muinaiset olennot vaikuttavat ihmisiin. Näiden tarkoitusperät ja luonne ovat ihmisille niin vieraita, että joutuessaan niiden kanssa tekemisiin ihmiset saattavat menettää järkensä.
Lovecraftin kirjallinen vahvuus on sijoittaa tarinoihinsa jotain alkukantaisen vierasta ja yliluonnollista. Päähenkilö usein on tapahtumien todistaja, joka seuraa tarinaa kohtalokkaaseen lopputulokseen.
Hänen heikkoutensa puolestaan on hänen ajoittain tehoton tekstinsä: joskus rönsyilevät lauseet saattavat käsittää puolet sivusta. Lehtijulkaisujen aikaan tämä ehkä vielä toimi, mutta modernit lukijat saattavat kokea sen puuduttavaksi.
Lovecraft on varmaankin se kirjailija, jonka tuotannon pariin palaan eniten. Yksinkertaisissa kauhunovelleissa on jotain, joka vetoaa puoleensa, eikä päästä irti. Mikä sen parempaa kuin palata kauhun pariin kun illat pimenevät.