Neal Stephenson: Cryptonomicon

Cryptonomicon

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Cryptonomicon on varsin paksu teos, mutta sillä on kerrottavanaan kolme kiinnostavaa tarinaa. Lawrence Waterhouse toimii toisessa maailmansodassa liittoutuneiden salakirjoitusasiantuntijana ratkomassa akselivaltojen salakirjoituksia. Merijalkaväen mies Bobby Shaftoe osallistuu käytännön sotatoimiin Aasiassa, Waterhousen ideoiden käytännön toteutuksena. Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa Waterhousen pojanpoika Randy joutuu mukaan varsin kiinnostaviin bisneshankkeisiin. Alkuun varsin irtonaisilta tuntuvat tarinat kietoutuvat lopulta vahvasti yhteen. Kirjan edetessä lukija saa runsaasti miellyttäviä ahaa-elämyksiä, kun eri henkilöiden yhteydet toisiinsa avautuvat.

Kirjan voimakkain teema on kryptografia, salakoodauksen taide, johon molempien Waterhousejen tarinat kietoutuvat tiukasti. Tietokoneiden historiasta kiinnostuneille kirja tarjoaa myös paljon mielenkiintoista luettavaa; Alan Turing on yksi kirjan sivuhenkilöistä. Muutenkin kirja tarjoaa kiinnostavan, hieman erilaisen näkökulman toiseen maailmansotaan. Historiallisesta otteestaan huolimatta juoni kiitää eteenpäin varsin kiitettävää vauhtia. Paikoitellen etenemistä katkaisee matematiikka tai muu tiede – itse pidin näitä kohtia kiinnostavina siinä missä varsinaista juontakin (hyvä kirja sivistää samalla kun viihdyttää). Ylipäätään Neal Stephenson kirjoittaa juuri niin hyvin kuin yleensäkin: kirja on sujuvaa ja hauskaa luettavaa.

Pidin kirjasta erittäin paljon: Cryptonomicon nousi välittömästi suurimpien suosikkieni joukkoon. Suosittelen ehdottomasti, varsinkin nörteille. Kiinnostus tietokoneita, koodaamista ja kryptografiaa kohtaan lienee jonkinasteinen edellytys kirjasta nauttimiselle. Perustiedoilla kuitenkin pärjää, sen verran rautalangasta Stephenson tekniset yksityiskohdat selittää. Kiehtova mestariteos, kaikin puolin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...