Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Amerikkalainen öljy-yhtiö Texaco porasi Ecuadorissa öljyä yli kahden vuosikymmenen ajan, vuodesta 1967 aina vuoteen 1992 asti. Lopputuloksena on yksi maailman saastuneimmista alueista. Öljytuho on 30 kertaa suurempi kuin kuuluisan Exxon Valdezin öljyonnettomuudessa ja tämä raakaöljy yhä edelleen lojuu siivoamatta maaperässä, aiheuttaen vakavia terveysongelmia paikallisille ihmisille, tässä tapauksessa siis Amazonasin alkuperäisväestöille. 30 000 heistä haastoi Texacon oikeuteen vuonna 1993, jotta yhtiö siivoaisi jälkeensä jättämänsä sotkun. Kirjan kirjoittamisen aikaan heidän lakitaistelunsa on kestänyt jo 25 vuotta ja se jatkuu yhä edelleen.
Sarjakuvassa näiden ihmisten taistelua tarkastellaan heidän lakimiehensä Pablo Fajardon silmien kautta. Fajardon oma tarina on sikäli mielenkiintoinen, että hän nuorena miehenä työskenteli kyseisillä öljykentillä ja hänen tehtävänään oli juurikin piilotella öljyvuotoja ja niiden aiheuttamia vahinkoja. Aikanaan Fajardo tutustui paikallisiin ihmisiin ja heidän lakimiehekseen hän päätyi kun paikalliset ihmiset löivät hynttyyt yhteen ja maksoivat hänen lakimiehen koulutuksensa juuri tätä tarkoitusta varten.
Alun optimismista huolimatta Crude on kertomus siitä miten toivottoman vaikeaa monikansallisia yrityksiä vastaankäyminen on. Siitäkin huolimatta, että helmikuussa 2011 ecuadorilainen oikeusistuin määräsi Chevronin – joka oli ostanut Texacon vuonna 2000 – maksamaan ennätyksellisen yhdeksän miljardin dollarin sakot, Chevron yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta ja veti kaikki varansa pois Ecuadorista.
Ongelmana on monikansallisten yritysten luonne; ne koostuvat lukuisista tytäryhtiöistä ja niillä on myös lukuisia alihankkijoita, ja tämä tuo monenmoisia mutkia matkaan. Monimutkaiset yritysjärjestelyt tarkoittavat, että tytäryhtiön haastaminen oikeuteen ei vielä tarkoita sitä, että emoyhtiöltä saisi minkäänlaisia korvauksia. Tytäryhtö saatetaan myös myydä toiselle yritykselle, joka tekee lakihaasteen eteenpäin viemiseltä vieläkin vaikeampaa. Sarjakuvan lukeminen on kuin seuraisi taistelua monipäistä hydraa vastaan, yhden pään leikkaaminen ei suinkaan vielä johda voittoon.
Korruptio on oma ongelmansa, suuryritysten johto on usein läheistä pataa poliittisen johdon kanssa, siinä missä ympäristötuhoista kärsivät ihmiset elävät ja kärsivät kaukana poliittisten päättäjien näköpiiristä. Tässä tapauksessa Ecuadorin hallitus oli Texacon suurin osakkeenomistaja, vaikka sillä ei ollutkaan valtaa operatiivisiin päätöksiin. Vuonna 1998 Ecuadorin hallitus jopa sopi Texacon kanssa, että se päästää yhtiön ympäristötuhojen suhteen kaikesta vastuusta, eikä yritä haastaa sitä oikeuteen niistä tulevaisuudessakaan.
Fajardon seuraava askel oli oikeustaistelun vieminen kansainvälisiin oikeusistuimiin, mutta se on haastavaa, sillä globalisaatio on voimakkaasti suosinut kansainvälisiä liikemaailman intressejä. Yhtenä esimerkkinä tästä on liikemaailman vetoomustuomioistuimet, jotka koostuvat yritysjuristeista eikä tuomareista. Esimerkiksi Haagin Pysyvä välitystuomioistuin yritti saada Ecuadorin hallituksen mitätöimään vuoden 2011 oikeuspäätöksen jättisakkoineen. Tuolloin hallitus ei taipunut tähän, mutta niinkin saattaa jonain päivänä vielä käydä.
Kuten tästä arvostelusta ehkä jo huomaakin, Crude on luokiteltavissa nimenomaan tietokirjallisuuden puolelle. Tämän englanninkielisen painoksen julkaisija on Pennsylvanian yliopisto, mikä kertoo omalta osaltaan paitsi sarjakuvan asiasisällön määrästä niin oletettavasti myös laadusta. Itse katson, että sarjakuvan aihe on hyvin tärkeä, varsinkin kun aiheesta kirjoitetaan yllättävän vähän. Ecuadorin öljytuhot eivät ole saaneet sen kummempaa huomiota Suomen mediassa, mutta kyse ei loppujen lopuksi vain Ecuadorista, vaan paljon isommasta ongelmasta. Kuten sarjakuva mainitsee; oli kyse sitten Bhopalin teollisuusonnettomuudesta Intiassa, Nigerjoen suiston laajoista öljytuhoista tai Norsunluurannikon myrkkyjäteskandaalista vuonna 2006, suuryritykset usein pääsevät aiheuttamistaan tuhoista kuin koira veräjästä.
Tämän sarjakuvan luettuaan ymmärtää kyllä miksi näin tapahtuu. Tarina Amazonin alkuperäiskansojen ja yhden lakimiehen taistelusta Chervronin kahden tuhannen lakimiehen armeijaa ei ole tasapuolisuutta nähnytkään.
Sarjakuvan tekijät ansaitsevat tähän loppuun vielä erillisen mainintansa. Sophie Tardy-Joubert on vastuussa sarjakuvan pätevästä käsikirjoituksesta ja Damien Roudeau puolestaan vastaa sarjakuvan visuaalisesta annista. Erityisesti sarjakuvan väritys miellytti omaa silmääni, Rodeaun tapa värittää on jossakin määrin rouheaa, mutta tässä sarjakuvassa se toimii hyvin. Piirtäjänä Rodeau ei kuitenkaan ole erityisen ilmeikäs ja sarjakuvan ihmiset jäävät harmillisen eleettömiksi ja ilmeettömiksi. Se ei ole kuitenkaan niin suuri puute kuin se voisi olla jossain tarinavetoisemmassa sarjakuvassa, Crude nojaa joka tapauksessa enemmän tiedolliseen puoleen. Ennen kaikkea sarjakuvan onnistuminen saa kiittää Pablo Fajardoa. Kuten sarjakuva paljoastaa, hän on saanut maksaa myös kovan henkilökohtaisen hinnan työstään, joten on hienoa että tällaisten ihmisten työtä nostetaan esiin, myös sarjakuvan keinoin.
