Jonathan Franzen: Crossroads

Crossroads

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eletään vuoden 1971 joulunalusaikaa chicagolaisessa esikaupungissa. Hildebrandtin perheenjäsenet elävät kukin omien kriisiensä ytimessä. Isä, pastori Russ, on kyllästynyt asemaansa seurakunnassaan nuoremman polven painostuksen alaisena; lisäksi hän on tyytymätön avioliittoonsa älykkään mutta eksentrisen Marionin kanssa ja havittelee seurakuntalaistaan, poikamaisen kaunista Francesia.

Myös Marion haluaa erota tylsäksi käyneestä liitosta ja haikailee nuoruuden­ihastuksensa pariin. Vanhin poika Clem on päättänyt lopettaa opiskelunsa collegessa ja seurata velvollisuuden ääntä aina Vietnamiin asti, mikä järkyttää kovasti mennoniittasuvusta lähtöisin olevaa pasifisti-isää. Tytär Becky on paikallisen high schoolin tähti, cheerleader ja seurapiiriprinsessa, mutta hän on juuri kokenut ensisuudelmansa (ja lisäksi saanut suuren perinnön Shirley-tädiltään), mitkä asianlaidat saavat häntä kovasti pohtimaan identiteettiään. Ja nuori Perry, joka on ajautunut myymään kannabista rahoittaakseen oman pössyttelynsä, kokee suuria omantunnontuskia ja vaistoaa isänsä kasvavan vastenmielisyyden itseään kohtaan.

Crossroads kuvaa laveasti kunkin keskushenkilönsä elämää, ajatuksia ja menneisyyttä. Lukija pääsee tutustumaan heihin herkullisen intiimisti, niin että jokaisesta tulee läheinen ja syvästi ymmärrettävä, pitää heistä tai ei. Yhtenä kirjan keskussubjektina voidaan lisäksi pitää seurakunnassa muodostunutta Crossroads-yhteisöä, johon erityisesti Russ ja Becky joutuvat määrittelemään suhteensa. Romaanin tapahtumat kärjistyvät seuraavana kesänä, kun Crossroads-porukalla lähdetään navajointiaanien reservaattiin vapaaehtois­työhön. Russ tuntee navajot ennestään, mutta suurimpana motiivina matkalle lähtöön tuntuu olevan pyrkimys päästä Francesin makuupussiin. Tapahtumien vääjäämätön vyöry määrittelee sitten monien mukanaolijoiden loppuelämän suunnan.

Tässä kirjassa oli paljon luettavaa eikä se edes sivumääränsä, saati sitten sisältönsä perusteella ollut mikään äkkiä hotkaistava välipala. Aluksi oli ehkä hankalaa pysyä ajan tasalla kaikissa sivuhenkilöissä, mutta kirjan edetessä henkilö- ja ajankuvaus olivat niin värikylläisiä, että niiden parissa halusikin viettää aikaa, makustella lauseiden merkityksiä, pohtia ihmisten motiiveja ja 1970-luvun ilmiöitä. Sivumäärien perusteella Russ saattoi olla kirjan päähenkilö, jos nyt sellaista haluaa määritellä, mutta minulle läheisimmäksi nousi epätasapainoinen, itseään etsivä Marion, jonka menneisyyden synkeät tapahtumat ulottivat lonkeronsa nykypäivään ja saivat hänet etsimään todellista itseään monin tavoin. Kirjan alussa hän oli aika lailla tyytymätön ja näkymätön ylipainoinen kotirouva, perheensä ja seurakunnan palvelija:

”Hän oli muuttunut näkymättömäksi erityisesti aviomiehelleen. Myös lapsilleen hän oli näkymätön; hänet oli tehnyt hahmottomaksi se sankka, lämmin äitiyden pilvi, jonka läpi he hänet näkivät.”

Crossroads on suuri romaani, suuri sekä kooltaan että etenkin sisällöltään. Suosittelen!

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...