Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Millaista on ihmisten arki islamilaisessa diktatuurissa? Siinä kysymys, johon Stephan Orth lähtee hakemaan vastausta 62 päivän matkallaan, majoittuen reissullaan 22 paikallisen kotona. Moisen matkan järjestäminen ei ole lainkaan niin hankalaa, kuin se varmasti olisi ollut vain joitakin vuosia sitten, onneksi sohvasurffaus on nykyään Iranissakin kova sana.
Ohjenuoranaan Orthilla on vain yksi sääntö: paikallisten ihmisten ehdotuksiin suostutaan aina, vaikka itseä ei niin innostaisikaan. No, ainakin melkein. Paikallisen kotikemistin epämääräiset vodkalitkut jäävät sentään Orthillakin maistamatta.
Orth pääsee heti ensitöikseen tapaamaan tuttavansa kautta teheranilaisia BDSM-skenen edustajia. Iranin kaltaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa dominat ovat erityisen haettua seuraa, Orthin ystävä tietää kertoa, tunnettu domina itsekin. Selväksi käy siis heti ensimetreillä, että julkinen ja yksityinen maailma ovat Iranin kaltaisessa diktatuurissa varsin eri asioita.
Ihmiset ovat yllättävän suorasanaisia muutenkin. Eräs heppu kertoo luopuneensa uskostaan luettuaan Sinuhen, joku toinen olevansa salassa zarathustralainen ja kolmas miettii miten ihmeessä naimisiinmeno, perheen perustamisesta puhumattakaan, onnistuu maassa jossa työllisyystilanne on niin surkea kuin Iranissa. Monelle ulkomaat ovatkin suuri haaveiden ja uteliaisuuden kohde.
Orth reissailee Iranissa ristiin rastiin appelsiinintuoksuisesta Shirazista Ahvaziin, joka tunnetaan maailman saastuneimpana kaupunkina. Hyväntuulisia ja vieraanvaraisia isäntiä löytyy kaikkialta, jopa kaupungeista, joissa yksityishenkilöt eivät saisi majoittaa ulkomaalaisia.
Matkakertomuksen suurimpiin ansioihin kuuluu Stephan Orth itse. Joviaalin ja miellyttävän luonteen omaava heppu kirjoittaa hauskasti ja tutustuu kadehdittavan helposti uusiin ihmisiin. Niin se kai sitten on, että metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Couchsurfing in Iran ei kuitenkaan ole mikään syvällisten analyysien kirja iranilaisesta yhteiskunnasta. Sohvasurffauksesta tapaavat innostua nuoret, koulutut ja modernit ihmiset, kuten eräs iranilainen toteaa, joten Orthin tapaamat ihmiset ovat varsin valikoitunutta väkeä. Siltikin kirja antaa yhden näkökulman vanhoillisena pidettyyn maahan. 60 prosenttia iranilaisista on alle 30-vuotiaita ja siitä joukosta löytyy huomattava joukko nuoria ihmisiä, jotka ovat täysin kiinni modernissa elämänmenossa. Nähtäväksi jää miten he onnistuvat vaikuttamaan Iranin yhteiskunnan tulevaisuuteen.