Paskiaisten perheidylli kukoistaa jälleen, suorastaan rehottaa ja punkeaa yli äyräittensä! Tyrkyllä on kerrassaan törkyisiä juttuja 112 sivua ja 27 tarinaa sekä bonusstripit, jotka tarjoavat itkuhuutopotkunaurua kaikille. Luokaton väritys (kalsarien etukeltaista ja takaruskeaa) sekä surulliset piirrokset Hemmosta ja Armaksesta tuovat lohtua julmaan ja paahtavaan kesähelteeseen.
Paskiainen tarjoaa aina jotakin uutta – no, uutta ja uutta. Sanoisinko, että yllättäen sarjakuva epäilyttävästi jäljittelee tosielämää. Nuole tai kuole -tietovisa kaikille wanna be -julkkiksille, myös livenä taistelulajina hohdokkaasti esillä kaikille taliaivoille. Nimensä albumille antanut Armas Paskimuksen Circus Maximus taas tarjoaa roomalaiseen tapaan mainoksia väliajalla sekä väkivaltaa omiksi tarpeiksi sponsoreineen. Pikku Paskiaisen posti paneutuu puolestaan varsin lahjakkaiden lasten lukijakirjeisiin aina viimeiseen diagnoosiin asti. Paskiaisen duunaripolkka kertoo raksaduunarin arjesta – aitoon Paskiaismaiseen tapaansa. Edelliset ovatkin mielestäni albumin parasta antia. Itselleni erityisesti mieleen oli lisäksi Verosuunnittelija A. Paskiainen, jossa kaikki todellakin pannaan verolle mistään tinkimättä. Nämä kaikki sekä Armaksen Vappuekstra saavat vakituisen luokattoman huumorin ystävän jälleen poikkeuksellisesti hyvälle tuulelle.
Paskiaisen 12. albumi on todella tuttua, mutta aina aiheiltaan uutta ja taidokkaan kehnosti tehtyä sarjakuvaa parhaimmillaan. Tiedetään – kaikkien makuun tämä ei varmasti ole. Sisältö on osittain ruokotonta, luokatonta, sovinista ja seksistä. Toisaalta mukaan mahtuu paljon piiloivailua (no, ei aina niin piilossakaan) tavallisen, kaiken kestävän ja elämästään – outoa kyllä – nauttivan tavissuomalaisen arjesta. Ei niin pientä pahaa, etteikö sieltä sivusta totuuskin kurkkaisi.
Suosittelen kaikille roisin, mutta myös älykkään huumorin ystäville. Kestävä myös lahjakirjana!