Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jokaisella meillä lienee joulurituaaleja, myös kulttuurillisia: on niitä elokuvia, joita katsotaan joka joulu. Mitä olisi esimerkiksi aatto ilman Lumiukko-animaatiota? Monelle suomalaisellekin Frank Capran filmi Ihmeellinen on elämä kuuluu kiinteästi jouluun.
Mutta on myös kirjoja, joissa tämä aihe on keskeisenä, ja näitä kohtia löytyy useista klassisista tyttökirjoista. Muistattehan Alcottin Pikku naisia -kirjan alun, jossa Jo-sisko valittaa, että joulu ei tunnu miltään ilman lahjoja, mutta sitten perhe viekin seuraavana aamuna herkullisen aamiaisensa vielä köyhemmälle Hummelin perheelle? Tai entä Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla? Siinähän perhe asuu uudistilalla Kansasissa, ja hyvä naapuri, herra Edwards, toimii tytöille joulupukkina tuoden heille sydämenmuotoiset leivokset, peltimukit ja pennyn kolikot.
L. M. Montgomery on myös käsitellyt joulua omalla persoonallisella tavallaan, ja tämä kauan sitten hankkimani kokoelma hänen joulukertomuksistaan on jollain lailla erityisen liikuttava ja jouluhenkinen. Se sisältää 14 novellia sekä kaksi Anna-kirjoista irrotettua tarinaa.
Jokainen, joka on lukenut Annan nuoruusvuodet, muistaa varmasti tarinan Annan ensimmäisestä joulusta Vihervaarassa: Marillahan on hankkinut hänelle järkeviä, ehjiä ja kulutusta kestäviä vaatteita, mutta kauneutta ja muodikkuutta niissä ei ole hitustakaan. Ne puhvihihat! Niitä Anna katselee kaihoten ystäviensä vaatteissa, mutta Marilla ei moisiin kotkotuksiin taivu. Vasta joulun alla Marillan veli Matthew tekee kaikessa hiljaisuudessaan huomion: Annallahan ei ole samanlaisia vaatteita kuin toisilla tytöillä. Ja niin hän hankkii Annalle tämän elämän ensimmäisen kauniin puvun, joka on hohtavaa punaruskeaa kangasta ja jonka hihat ovat puhveista puhveimmat – miksi muuten kirjan varhaisessa Hilja Vesalan tekemässä suomennoksessa väri on muutettu sammaleenvihreäksi, on minulle tuntematon asia. Ehkäpä kääntäjä piti ruskeata liian arkisena ja halusi ihan itse vaihtaa sen punatukkaisille klassisesti sopivaan vihreään…
Joka tapauksessa Annan joulusta tulee hyvin onnellinen. Samoin on asianlaita tämän kokoelman kaikissa kertomuksissa: Montgomery ei halua liittää jouluihin surullisia loppuja. Niihin onnellisiin loppuihin johtavat kyllä usein liikuttavat ja surullisetkin asiantilat. Keskiössä on usein köyhä perhe, jolla ei ole varaa joulunviettoon kiinteästi kuuluviin asioihin kuten lahjoihin ja joulukalkkunaan, mutta jonkin väärinkäsityksen oikaisun tai rikkaan sukulaisen heltymisen vuoksi kaikki järjestyy. Vanhat sukuriidat sovitaan, anteliaisuus käy itsekkyyden edelle.
Ehkä tällaiset juonikuviot tuntuvat nykylukijasta siirappisilta ja kaavamaisilta, mutta kannattaa muistaa, että suurin osa tarinoista on ilmestynyt 1900-luvun alussa aikakauslehdissä ennen Montgomeryn varsinaisen kirjailijanuran alkua; Anne of Green Gables -romaanihan ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1908. Esimerkiksi ihan hauska uudenvuodenviettoon sijoittuva kertomus Ida’s New Year Cake on jo vuodelta 1905. Täysihoitolassa asuva iloinen nuorten naisten ystäväpiiri odottaa postilähetystä, joka toisi Ida Mitchellille hänen kotoaan erinomaisuudestaan kuuluisan uudenvuodenkakun, josta ei hedelmiä ja voita ja munia totisesti puutu. Käy kuitenkin niin, että posti viekin kakun Idan köyhälle täyskaimalle, ja tämä saa elämänsä ihanan yllätyksen; oikea Ida ei raaski paljastaa virhettä, vaan viettää itse uutta vuotta improvisoitujen tarjoilujen parissa, ja molemmat Idat ovat tyytyväisiä.
Mutta eniten tässä kirjassa pidin Anna opettajana -romaanista otetusta luvusta, jossa Annan opettajakollega, synkkä ja kyyninen Katherine Brooke tulee ensin hyvin vastentahtoisesti Vihervaaraan viettämään joulua. Totta kai kaikki sitten kääntyy hyväksi, mutta jotenkin Katherine, tuo negatiivinen ja onneton hahmo, on kuvattu Montgomeryn tyyliin tavattoman tarkkanäköisesti ja vivahteikkaasti. Onhan kirjailija tämän teoksen syntyessä tehnyt jo pitkän uran; alkuteos Anne of Windy Poplars ilmestyi 1936, kuusi vuotta ennen hänen kuolemaansa.
”Joulu ei tunnu joululta ilman lahjoja”, nurisi siis Jo March Pikku naisia -romaanissa. Samaa nurisevat monet Christmas with Anne -kokoelman sankarittaret ja sankaritkin. Mutta minun jouluuni kuuluvat ehdottomasti nämä muutamat koukkaukset tyttökirjojen joulunviettoon – ne tarjoavat jotain sellaista yksinkertaista puhtautta, joka tuntuisi melkein nolottavalta, ellei se olisi niin aidosti jouluhenkistä.
