Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Carmine Streetin sokeat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen ollut Nesser­-fani jo vuosia, ja hänen suuri muuntautumiskykynsä on ollut yksi niitä piirteitä, joita olen hänen tuotannossaan ihaillut: onhan hän kirjoittanut perinteisiä arvoitusdekkareita esimerkiksi tunnetussa van Veeteren ­-sarjassaan, samoin kuin viimeksi ilmestyneessä Gunnar Barbadottin tutkimuksia käsitelleessä sarjassa, ja toisaalta hän on käsitellyt nuoruuden kipeitä muistoja romaanissa Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Nesserin tuotantoa leimaavat syvällisyys, filosofisuus ja mietteliäisyys, eikä hän kuitenkaan unohda tehdä rikosjuonistaan jännittäviä ja ratkaisuista yllättäviä.

Eikä Nesser petä tälläkään kertaa. Carmine Streetin sokeat on häkellyttävä lukukokemus monella tasolla: se kertoo jännittävän tarinan kadonneesta lapsesta ja hänen vanhemmistaan, mutta sisältää samalla paljon muutakin kirjallista taituruutta: teoksen kieli on vertaansa vailla, tunnelma tiheä ja jotenkin pahaenteinen, henkilöt taitavasti luonnehdittuja. Kirjan sivuliepeessä romaania verrataan Paul Austerin tuotantoon, eikä tämä yllättävä väite ihan tuulesta temmattu olekaan: etenkin New Yorkin kuvauksessa on paljon samanlaista kirjallista rapsodisuutta.

”New Yorkiin saapui neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä”, romaani alkaa. Se kertoo kirjailija Erik Steinbeckista ja hänen vaimostaan, taidemaalari Winnie Masonista, jotka ovat runsas vuosi aiemmin asuessaan jossain tuntemattomassa eurooppalaisessa kaupungissa menettäneet nelivuotiaan tyttärensä Sarahin, joka on mitä ilmeisimmin kidnapattu. Kun johtolankoja ei löydy ja poliisitutkimukset polkevat paikoillaan, pariskunta päättää aloittaa uuden elämän New Yorkissa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Erik huomaa, että Winnie käy salaperäisillä kaupunkireissuilla ja valehtelee niistä kirkkain silmin. Ja sitten Winnie kertoo uskovansa vakaasti, itse asiassa tietävänsä, että Sarah on elossa. Onko hän sairastunut mieleltään vai mitä on tapahtumassa? Erik saa selvitettäväkseen hämmästyttävän vyyhdin, jossa menneisyydestä paljastuu aivan uusia asioita.

Pidin hyvin paljon tämän kirjan tunnelmasta, sen jännittävästä juonesta ja etenkin Erikin surumielisestä persoonasta. Nesser kirjoittaa säästeliäästi ja turhia selittelemättä. Luettuani lyhyen ajan sisällä monta vastenmielisten murhien yksityiskohdilla brassailevaa dekkaria tämä kirja tuntui hillityltä, taitavalta ja hyvin luettavalta. ­ Kirjan toisessa sivuliepeessä sen mainitaan olevan itsenäinen osa Nesserin uudessa kaupunkisarjassa, ja tätä sarjaa odotan suomeksi todella innokkaasti.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...