Carl Barks: Ovela Roope-setä

Ovela Roope-setä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Carl Barksin parhaat sarjat numero 7 tarjoaa hykerryttävän klassikkokimaran parhaita ankkatarinoita.

Omenapuu kuuluu rytmiltään Barksin upeimmin rullaavien kertomusten joukkoon. Tarinassa esitellään eri tapoja pölyttää omenapuu ja kuinka yritykset aina kääntyvät Hannun eduksi. Hannu ei ole tarinassa pahis tai Akun vastustaja, hän vain löhöää puunsa alla, mutta hänen sietämätön onnensa kääntää aina kaiken Akun päänvaivaksi.

Ensimmäinen kevätpäivä -tarinaan on loihdittu raikkaan keväinen tunnelma. Lukija innostuu Akun ja poikien mukana onkimisesta ja leijanlennätyksestä heti ensimmäisestä ruudusta lähtien. Tarina on jaettu periaatteessa kolmeen näytökseen. Ensimmäisessä näytöksessä kohelletaan kotona ja toisessa joella, ja tarina huipentuu takaa-ajoon kaupungilla.

Painajaistakin pahempaa on klassikkotarina, jossa Aku kohtaa pahimmat painajaisensa tosielämässä, mutta ei säiky niitä enää, koska on elänyt ne jo unissaan. Barks on kutonut hyvin yksinkertaisesta ideasta toiminnallisen ja hauskan tarinan. Jopa yleensä hankalat unisiirtymät uppoavat tarinan sisään ilman sen suurempia selityksiä ja vaikeuttamatta tarinan lukemista.

Barksilta löytyy useampia samansisältöisiä uima- ja luistelukilpailuaiheisia tarinoita. Samalla kiemuraisella joella mennään, oltiinpa sitten veden tai jään päällä. Tässä kokoelmassa on mukana Luistelukilpailu, joka on aihelman parhaimmistoa. Aku pelaa epäreilua peliä poikia vastaan ja joutuu lopulta oman ylimielisyytensä uhriksi. Olisi ollut nokkelaa julkaista Uintikilpailu -kertomus samaisessa kirjassa, niin lukija olisi voinut vertailla tarinoiden samankaltaisuuksia.

Kirjan päättää tarina Aku Ankka ja zombi, joka oli yksi Carl Barksin omista suosikeista. Vuodelta 1949 peräisin olevassa tarinassa Roope-setä on esitetty ahneena kumiplantaasinomistajana ja Aku saa tuta nahoissaan Roopen jälkeensä jättämän alkuasukkaiden kaunan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...