Carl Barks: Leirielämää

Leirielämää

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kokoelman avaa 33-sivuinen tarina Leirielämää, laahaava kertomus Akun pakkomielteestä saada valokuva peurasta samaan aikaan, kun naapurileirissä ketjupolttaja käyttelee holtittomasti tulta. Barks on tarinaa kirjoittaessaan hyödyntänyt tietoja metsäpalojen sammuttamisesta ja niiltä suojautumisesta. Aku ja pojat hautaavat itsensä elävältä pelastuakseen tulelta ja kuumuudelta.

Leirielämää -kokoelmakirja ei herätä suuria tunteita vaikka mukana ovat tunnustetut klassikot Ikilasi, Huiskahäntä sekä Tarua ihmeellisempää. Hyvää mutta harvinasta -osastoa edustaa Surkeat soittoniekat. Barksin tarinat päättyvät useimmiten pakenemiseen tai toteamukseen, mutta Surkeissa soittoniekoissa on ihan oikea lopetus joka kiertää ympyrän tarinan teeman ympärille.

Muita mainitsemisen arvoisia tarinoita kokoelmassa ovat Myyttimysteeri, Sopulivuosi ja Vanha kauna janottaa. Myyttimysteerissä maapalloa lähestyy pikkuplaneetta jonka asukkaat Maan kansat ovat tavanneet ennenkin ja nimenneet heidät Toriksi, Odiniksi, Herkuleeksi ja niin edelleen. Sopulivuosi perustuu faktatietoon sopuleiden elämästä, mutta vaikka siinä onkin useita hauskoja kohtia, tarinana se on kuitenkin yllätyksetön. Vanha kauna janottaa taas on perustavanlaatuista Tulppu vs. Ankka -taistelua, ja ohessa muistellaan mitä hersyvimpiä naapuruskepposia.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...