Champs-Élyséesin liepeillä jalokivikaupassa tapahtuu väkivaltainen ryöstö, jonka silminnäkijäksi joutunut nelikymppinen nainen pahoinpidellään henkihieveriin. Ryöstöt eivät varsinaisesti kuulu ylikomisario Camille Verhoevenin tutkimusten pääkohteisiin, mutta nyt asia on toisin: pahoinpidelty nainen sattuu olemaan Verhoevenin naisystävä, joka pelkää – eikä syyttä – edelleen henkensä puolesta. Hän onnistuu tunnistamaan ryöstöstä epäillyt tekijät, mutta juttu osoittautuu mutkikkaammaksi kuin Verhoeven ensin ajatteli. Jokin ei nyt täsmää. Omavaltaisesti toimiva Verhoeven päättää laittaa kaiken peliin – uransa, vapautensa, ihmissuhteensa ja koko elämänsä.
Pierre Lemaitren Camille päättää kansainväliseksi menestykseksi nousseen Verhoeven-trilogian. Se sijoittuu ajallisesti nelisen vuotta sarjan avanneen Irènen jälkeen. Verhoevenin sielun arvet ovat syvät, eivätkä Camillen tapahtumat niitä ainakaan paranna. Tarina on raaka ja väkivaltainen, eikä sovellu herkimmille lukijoille.
Camille nousee perusdekkarien yläpuolelle loistavalla juonenkuljetuksellaan ja vähitellen aukeavalla yllätyselementillä, joka kääntää koko alkuasetelman päälaelleen. Lemaitre on erinomainen kirjoittaja.
Hieman täytyy muuten ihmetellä Minerva Kustannuksen julkaisupolitiikkaa: tätä kirjoittaessani minulla on tieto, että trilogian avausosa Irène on ilmestymässä loppukesästä 2016 suomeksi, mutta jos Alex ja Camille ovat jo tuttuja, avausosan keskeiset juonenkäänteet on jo paljastettu moneen kertaan. Näin ollen vaikka erinomaisesta dekkarista onkin kyse, suosittelen ehkä odottamaan syksyyn ja lukemaan koko trilogian oikeassa järjestyksessä.