Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Café Intrigo on edeltäjiensä tavoin kunnon järkäle kirjaksi; siinä on paljon lukemista, paljon henkilöitä omaksuttaviksi, paljon ovelia juonia, jotka johtavat lukijaa harhaan, paljon enemmän tai vähemmän outoja paikannimiä. Amsterdam on sentään mukana, samoin Nesserin varhaistuotannosta tuttu kuvitteellinen Maardam, ja ilmeisesti ollaan suht koht pohjoiseurooppalaisilla leveyksillä, kun parissakin pienoisromaanissa saunotaan ja vihdotaan oikein sydämen pohjasta.
Kirjan viisi tarinaa ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta jotain yhteistäkin niissä on. Tom -pienoisromaanin päähenkilö on keski-ikäinen Judith, joka saa keskellä yötä oudon puhelun kadonneeksi luullulta poikapuoleltaan. Rein, kirjan laajin kertomus, sisältää kaksi pääjuonnetta, kun mies uskoo kuulleensa kadonneen vaimonsa yskäisyn radion konserttilähetyksestä; toisaalta hän on ammattimainen kääntäjä, jolle siunaantuu perin vaikea työ, kun itsemurhan tehnyt Germund Rein ei halua ketään muuta postuumin teoksensa kääntäjäksi. Rakas Agnes -tarinassa on jo viitattukin sen erääseen lähtökohtaan, Patricia Highsmithin romaaniin Muukalaisia junassa, jonka useimmat meistä tuntevat Hitchcockin elokuvana: siinä nuoruudenystävättäret aikovat päästää päiviltä toisen puolison, mutta kaikki ei sujukaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Samarian käärmeenkukka kertoo miehestä, jonka kouluajan ihastus on kadonnut jäljettömiin; lopuksi kirjassa on vielä suppea novelli Kaikki tiedot tapauksesta.
Kyllä Nesser on mestarillinen kertoja. Minua tässä kokoelmassa puhuttelivat erityisesti Tom ja Rakas Agnes -pienoisromaanit, joissa juonen kuljetus oli uskomattoman virtuoosimaista, niin että lukija sai vain ihmetellä ja yrittää pysyä perässä. Henkilöt oli kuvattu merkillisellä intensiteetillä; myöskään heidän kohdallaan ei kannattanut uskoa sitä, mikä ihan ensimmäisenä tuli mieleen.
Kirjan etuliepeessä kerrotaan, että sen kolmeen pienoisromaaniin perustuen on tekeillä elokuvatrilogia, ja siihen ne varmasti oikein hyvin taipuvatkin. – Liepeistä puheen ollen teoksen kansikuva oli minusta kovasti viihteellinen, mutta eipä se suuri vika ole näin hienossa kokonaisuudessa.
