Tom Vitale: Bourdainin matkassa : Ystäväni, pomoni ja sankarini Tony

Bourdainin matkassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”No, Tony, olisiko sinulla jotain sanottavaa tästä junamatkasta?” 

”Mieluummin pakenisin piikkipeniksellä varustettua vesipuhvelia riisipellolla.”

Anthony Bourdain oli sanavalmis kokki ja matkailuohjelmien juontaja, joka teki itsemurhan vuonna 2018. Tom Vitale oli Bourdainin juontamien ohjelmien ohjaaja ja tuottaja. Hän oli lisäksi Bourdainin ystävä, vaikka heidän suhteensa oli välillä hyvinkin myrskyisä. Bourdainin matkassa kertoo heidän väleistään, matkustelusta, ruoasta ja Anthony Bourdainista. 

Tom Vitalelle Bourdainin itsemurha oli valtava järkytys. Bourdain oli lähettänyt ohjelmaansa liittyvää sähköpostia ainoastaan muutama tunti ennen kuolemaansa. Seuraava matka ja sarjan jakso olivat jo sovittuja ja Vitalen matkalaukku pakattu. Bourdainin matkassa käsittelee paitsi ohjelman juontajan kuoleman synnyttämiä ajatuksia että myös Vitalen muistoja Bourdainista. 

Usein muistoihin liittyy kaoottisuutta, päihteitä, stressiä ja Bourdainin sarkastisia huomioita kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Vaikeudet yhdistivät  tuotantoryhmän: Vitale puhuu kultista ja Tukholma-syndroomasta ja pilailee vain vähäsen. 

Bourdainin ohjelmien kuvausmatkoilla tapahtui erittäin julmia piloja. Kongossa Bourdain pakotti kuvausryhmänsä tappamaan kanoja kameroiden käydessä. Ranskassa Vitale, joka oli saanut vihiä Bourdainin pellefobiasta, työnsi miimikon samaan kuvaan julkkiskokkinsa kanssa, ja Bourdainin oli pakko pelleillä mukana. Miimikkokuvausten jälkeen Vitale lähestyi hiljaista kokkia. Bourdain oli vitivalkoinen ja tärisevä. Vitale oli ymmällään: sehän oli pelkkä miimikko! Bourdain oli hetken vaiti ja tunnusti sitten dramaattisesti: ”Klovni raiskasi minut, kun olin lapsi”.

Tom Vitalen kirja on hauska, surullinen ja kirpeä. Bourdain ei ollut helppo persoona, mutta hän jätti vahvan jäljen jokaiseen, joka tunsi hänet. Bourdainin matkassa on kirja, joka kertoo Anthony Bourdainista, muistoista, ystävyydestä ja surutyöstä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...