Borealia on Mikko Rädyn esikoisrunokokoelma. Kauniin sinikantisen runokirjan kansien välistä löytyy paljon kaikenlaista:
Olemme kokoontuneet tänne kaikkialta kaikkeudesta
ja järjestäytyneet olomuotoihimmemammutinkaltaiset kärsäeläimet ja naakat
karhukaiset ja siat, perhoset, sisaret ja planeetat
kuka miksikin luontonsa mukaan, esim. eksäsi
oli aivan tavallinen hyvännäköinen nuori meedio.
Ensimmäinen varsinainen osio, Luusali, on kuin kävely luonnontieteellisessä museossa. Se puhuu aikakausien saatossa kadonneista dinosauruksista, mutta kantaa myös sävyjä maapallon nykytilasta: ”olisi ylipäätään helpompaa jos ymmärtäisimme / kuinka tämä avaruuden loputtomuudessa kelluva petrimalja toimii”.
Hyönteissali tarkastelee nimensä mukaisesti hyönteisiä. Sekin sivuaa lajikatoa, jatkuvaa tuhoa ympärillämme. Pienet hyönteiset ovat usein lähes näkymättömiä, mutta eivät merkityksettömiä.
Herkimmillään Borealia on Lintusali-osiossa, jossa käsitellään runominän siskon menetystä. ”Minä kirjoitan sen tähän, sinun kaltaisesi oli.” Kuvaus on häilyvää, koskettavaa ja tunnelmallista.
Kaikkiaan Borealia on hieno runokokoelma. Rädyn säkeet hengittävät. Luonnontieteellisen museon kehys toimii hyvin, se vie ajatukset menneeseen ja samalla siihen, miten yhä useampi laji on jatkossa nähtävissä vain museoissa. Puhuttelevaa tekstiä.
Yhä etsimme kuolleesta aineesta elämää, karttaa takaisin.