Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud: Blueberry : Chihuahua Pearl, Puolen miljoonan dollarin mies ja Ruumiskirstun balladi

Blueberry

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ranskalais-belgialainen sarjakuva on aina ollut eurooppalaisen sarjakuvan lippulaiva. Sieltä on aina löytynyt edustusta kaikkiin genreihin. Yksi näistä on Blueberry-länkkäri, joka sijoittaa renttumaisen mutta valtavan neuvokkaan lännenmiehen ratkomaan mitä erikoisempia seikkailuja.

Tämän kokoelman tarinoiden aluksi Blueberry on Meksikon rajavartijana. Hän törmää joukkoon meksikolaisia, jotka jahtaavat etsintäkuulutettua Yhdysvaltojen puolelle. Jääräpäisyytensä avulla hän käännyttää partion takaisin omalle puolelle rajaa, mutta samalla ei voi olla kiinnostumatta itse karkulaisesta. Tästä alkaa kolmen kirjan kokonaisuus, joka vie Blueberryn Meksikoon metsästämään Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan kadonnutta kultalastia. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, sillä aarre luonnollisesti vetää puoleensa kaikkia siitä tiedon saavia.

Kokoelmaan sisällytetyt tarinat ovat Chihuahua Pearl, Puolen miljoonan dollarin mies ja Ruumiskirstun balladi. Nämä tarinat ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa ja on helppo ymmärtää, miksi ne on valittu yhdeksi kokoelmaksi. Kokonaisuus myös on merkittävä Blueberryn historiassa, sillä hahmon luonnetta alettiin muuttamaan kokoelman tarinoilla suuresti. Klassiset sankarilännentarinat olivat menneet pois muodista ja tilalle olivat tulleet rosoisemmat antisankaritarinat.

Kokonaisuutena teos on vetovoimainen. Se on tarpeeksi uskottava toimiakseen ja tarpeeksi jännittävä, että saa lukijan välittämään. Jean Giraudin kuvitus on mahtavaa. Hahmot ovat tyylikkäitä, eloisia ja koko sarjakuva hengittää tunnelmaa. Lisäksi on sanottava, että Liken versio on mielettömän upea. Teos on massiivinen sivukooltaan ja tarjoaa lukijalleen irti kaiken kuvituksesta.

Sarjana Blueberry-sarjakuvat ovat tarpeeksi itsenäisiä, joten kokoelman kimppuun pystyy hyppäämään tuntematta sarjakuvaa entuudestaan. Alkuasetelma on kuitenkin sen verran yksinkertainen. Sarjakuvaa voi ehdottomasti suositella westerneistä pitäville ja aion itse varmasti metsästää sarjan muitakin osia käsiini.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...