Maria Paldanius: Bisnesleidien Lappi

Bisnesleidien Lappi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maria Paldaniuksen edellinen kirja Naiset, jotka valitsivat porot löysi naisia ammatissa mistä heitä ei ensiolettamalla uskoisi löytyvän. Bisnesleidien Lappi jatkaa tavallaan samaa teemaa. Tällä kertaa henkilökuvien kohteeksi on valikoitunut maahanmuuttajia, jotka ovat päätyneet perustamaan Lappiin oman yrityksen. Tämä on sikäli ajankohtainen aihe, että ulkomaalaisten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut 2000-luvulla, ja yhä useampi heistä elättää itsensä ja perheensä yrittäjänä. Vuonna 2021 Suomessa oli jo yli 10 000 maahanmuuttajan perustamaa yritystä ja vauhti on vain kiihtynyt.

Mutta miksi kirja keskittyy juuri harvaan asuttuun Lappiin, missä asuu vain hieman alle 4000 ulkomaan kansalaista? Syy on henkilökohtainen. Myös Paldanius on junan tuoma ja Lappiin hurahtanut nainen, ja sitä paitsi myös yrittäjä. Onhan tässä aihevalinnassa lukijan kannalta myös oma viehätyksensä. Jossain Lapin perukoilla jos missä sitä alkaa ihmettelemään, että miten ihmeessä juuri tänne on päätynyt asumaan ihminen, joka on syntynyt toisella puolella maailmaa? Kirjan kahdenkymmenen naisen tarinoista löytyykin kosolti epätavallisia elämänkohtaloita.

Kirjassa myös selviää itseäni ihmetyttänyt Käyrämön keitaan tarina. Rovaniemestä pohjoiseen sijaitseva kiinalainen ravintola on tienvarsipaikaksi varsin yllättävä näky. Yrityksen taustalta löytyy Kiinan Chengdusta kotoisin oleva Yu Lan ja aviomiehensä Pertti Forsström. Muutto 16 miljoonan ihmisen kaupungista Lapin syrjäkylään tuntuu aikamoiselta muutokselta, mutta Yu Lan ei ole ainoa nainen joka on Lapin rauhallisuudesta ja luonnosta aivan myyty.

Useimpien naisten yritykset liittyvät turismiin ja palvelualaan, mikä ei ole mikään yllätys, Lapista kun puhutaan. Mukaan mahtuu kuitenkin muutama erikoisempi tapaus, kuten Etelä-Koreasta kotoisin oleva keramiikkataiteilija Miki Kim, joka on asettunut Posiolle ja Grönlannista kotoisin oleva tanssija ja näyttelijä Elisabeth Heilmann-Blind, joka asuu nykyään Kiirunassa.

Paldanius mainitsee kirjansa yhdeksi tavoitteeksi tuoda maahanmuuttajista hieman monipuolisempaa kuvaa. Tottahan se on, että maahanmuuttopuheet usein nojaavat kärjistyneisiin ja mustavalkoisiin mielikuviin, ja maahanmuuttajat halutaan usein nähdä stereotyyppien kautta. Maahanmuuttajataustaiset naisyrittäjät erityisesti pääsevät harvoin julkisuuteen, joten tälle kirjalle on sikäli varmasti tilausta.

Kuten Paldanius kirjoittaa, uuten maahan asettuminen ja siellä yritystoiminnan aloittaminen vaatii yksilöltä suuria ponnistuksia. Vasta kehittyvä kielitaito ja lainsaadännön kiemurat aiheuttavat omat ongelmansa, joten onnistumiset tuntuvat sitten aikanaan sitäkin suuremmilta. Bisnesleidien Lappi on yllättävänkin inspiroiva kirja omien rajojensa ylittämisestä, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...