Betoniyö edustaa Pirkko Saision varhaisempaa tuotantoa. Se ilmestyi alun perin jo vuonna 1981. Lukemassani vuonna 2011 ilmestyneessä laitoksessa on mukana kirjallisuudentutkija Päivi Koiviston esipuhe, joka kertoo teoksen vastaanotosta ja suhteuttaa sitä aikakauteensa.
Betoniyö kertoo veljeksistä. Nuorempi Simo on teini-ikäinen ja aikeissa lopettaa opintonsa kesken. Vanhempi Ilkka viettää viimeisiä vapaita päiviään ennen vankilatuomion alkamista – rikoksesta ei lukija saa sen tarkempaa tietoa, mutta kovin kunnollisissa piireissä Ilkka ei selvästikään pyöri. Veljesten äiti on alkoholisoitunut yksinhuoltaja, isästä ei tietoa.
Kirja kuvaa yhtä helteistä, pysähtynyttä päivää ja yötä kuumassa Helsingissä. Asioita tapahtuu, veljekset joutuvat kohtaamaan asioita, joita eivät ehkä haluaisi kohdata. Simo on hukassa ja etsii itseään, mutta löytää jotain vaarallista.
Betoniyö kuvaa syrjäytymistä, hyhmäistä maskuliinisuutta, miehistä pahoinvointia. Dialogi on suurilta osin onttoa louskutusta, uskottavaa humalaisten nuorten miesten tyhjänjauhamista. Betoniyö on lyhyt, intensiivinen ja edelleen vaikuttava.