Pojat, nuoret, elävät vielä maaseudun lähellä, vaikka asuvatkin lähiöissä. Tapiolaa rakennetaan, nostokurjet ja betonipalkit kansoittavat Helsingin reunoja. Kirjassa kuvataan aikaa, jolloin kaikki oli uutta, betonikin. Lehmät ja porsaat asuvat kuitenkin talojen ja mökkien pihoilla aivan vieressä ja mopolla ajetaan lähibaariin. Metsiä kansoittavat myös sotiemme miehet, omaa sotaansa edelleen käyvät.
Kirjassa kerronta kulkee poikien silmin, heidän kauttaan, yksitellen. Kerrontaa jäsentää uskonnollisen naisopettajan välikertomus. Poikien kultamaa kuitenkin muuttuu. Tämä on selviytymistaistelua modernisoituvassa Suomessa 1970-luvun loppuun asti.
Pojista toki tulee jotakin; tulee tutkija, toisesta juoppo, yhdestä kamanheittäjä, eräästä raiskaaja ja tappaja, muista tuskin mitään — vai tavallisia suomalaisiako? Eniten äänessä on, tietysti, poliitikko, joka aloitti uransa poliittisessa nuorisoliikkeessä ja lopulta menettää uskonsa.
Kirja on mielenkiintoinen kuvaus lähiöiden syntymisestä, niihin muuttaneesta ensimmäisestä sukupolvesta ja heidän maailmastaan sekä näkökulmistaan. Toki rakkauskin pilkahtaa mukaan eikä aivan vähäisenä voimana. Kerrontatekniikka on viettelevä, samoin kirjan taitto on hieman poikkeuksellinen. Suosittelen tutustumaan, erilaista kerrontaa lähiönuorten kasvusta ja kotomaan muuttumisesta myös henkisellä tasolla.