Olen kovasti tykännyt Joni Skiftesvikin kirjoista, joissa aina painaa päälle se omaelämäkerrallisuus. Siksi ne ovat uskottavia ja inhmillisiä. Sanotaanhan, että totuus on tarua ihmellisempää.
Tässä kirjassa Joni Skiftesvik pääsee armeijasta ja palaa tuttuun lehtitaloon Oulussa. Hän on toimittaja, mutta kaikkea muutakin joutuu tekemään. Työkaveri haluaa kirjoittaa dekkarin ja pyytää siihen apua. Hän haluaa saada bestsellerin.
1970-luvun toimitushomma on lisäksi varsin värikästä ja monipuolista muutenkin ja kirjassa kulkee lukuisia kivoja tarinoita siitä, mitä kaikkea piti toimittaa.
Skiftesvik kertoo paljon suvustaan. On Aino-mummo, joka lähti 15-vuotiaana Amerikkaan ja palasi sieltä vain passia uusimaan, mutta eipä sitten lähtenytkään takaisin, koska häntä tarvittiin kotiseudulla. Pian Aino tapasi Vilhon ja perhe siitä syntyi.
Sukulaismies Eino pyytää Jonia kirjoittamaan kirjeen Kekkoselle. Miten kirjeelle lopulta käy, niin se on jo eri tarina.
Pankkilainaa piti saada auton hankintaan ja autoksi valikoitui Hillman, josta oli enemmän haittaa kun hyötyä, sillä aina oli jotain korjattavaa.
Koko kirja on siis täynnä elämänmakuista kerrontaa, monia mielenkkintoisia juttuja, joita on todella kiva lukea.