Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Charline eli Charlie Lagerin rikostutkimukset jatkuvat. Sarjan kahdessa aiemmassa osassa hän on etsinyt kotikaupungissaan Gullspångissa kadonneita nuoria tyttöjä, mutta tällä kertaa juttu on jos mahdollista vieläkin surullisempi, sillä Karlstadissa on kateissa yhdeksänkuukautinen vauva Beatrice: pikku tyttö oli nukkumassa päiväunia terassilla, kun lapsenryöstäjä iski. Johtolangat ovat tietenkin vähissä, ja vaikka vauvan vanhemmat, etenkin upporikas isä, ovat Charlien mielestä aika lailla epäilyttäviä, ei heitä vastaan löydy todisteita. On vain yleinen tieto siitä, että kun vauvoille tapahtuu jotain pahaa, syy on useimmiten aivan lähellä, siis omassa perheessä.
Samaan aikaan tämän rikosjuonen ohella kulkee nuoren Saran tarina: tämä joutuu entisessä pahamaineisessa mielisairaalassa toimivaan nuorisokotiin ja tutustuu siellä monenlaisiin tyttöihin. Mutta se mikä sitten on Saran kertomuksen yhteys itse rikokseen, selviää vasta ihan loppumetreillä.
Pidin kovastikin sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta nyt tuntui hieman siltä, että kliseet voittivat tilaa Bengsdotterin ennen niin raikkaassa kerronnassa. Charlien ominaisuudet alkavat aika tavalla muistuttaa skandidekkarien tyypillisiä miespoliiseja: alkoholi maistuu, kotielämä on tyhjää, suhde vastakkaiseen sukupuoleen ontuu. Onhan Charliella tietenkin syynsä käytökseensä ja ongelmiinsa, sillä hänen lapsuutensa oli hyvin rikkinäinen boheemin ja juopon Betty-äidin hoteissa. Hän saattaa tilapäiselle baarituttavuudelle valehdella sujuvasti onnellisesta menneisyydestään – liekö muuten Ben Furman saanut jalansijaa Ruotsissakin, kun Charlie muistelee lukeneensa jostain, ettei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus… Mutta ei hän sellaista saa.
Itse rikosjuoni ei ole ollenkaan hassumpi, vaan itse asiassa melko kekseliäs, etenkin lopussa, kun Saran tarina alkaa saada yhtymäkohtia Beatricen katoamiseen. Ja olen ymmärtänyt esimerkiksi Facebookin dekkariryhmän perusteella, että monet ovat pitäneet tästä kirjasta hyvinkin paljon. Ehkäpä se sitten vain putoaa hieman korkeuksistaan ja päätyy tyypillisten ruotsalaisdekkarien normisarjaan.
