Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1150-luvulla Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Fredrik Barbarossa eksyi sankassa sumussa sotaretkellä Italian maaseudulla. Hänet löysi nokkela nuorukainen nimeltä Baudolino, johon Fredrik tykästyi niin paljon, että teki hänestä ottopoikansa. Lähes 50 vuotta myöhemmin neljäs ristiretki on saavuttanut Konstantinopolin, jossa sekavien olojen keskellä Baudolino yhyttää bysanttilaisen Niketaksen, jolle hän alkaa kertoa värikkäistä vaiheistaan.
Umberto Econ Baudolino on viihdyttävää historiallista fiktiota. Todellisten tapahtumien, kuten jatkuvien sotaretkien, yliopistojen ja kaupunkien perustamisen ja niin edelleen, keskelle Eco onnistuu jotenkin aina ymppäämään veijarimaisen Baudolinonsa vähintään yhtä kiehtovine ystävineen. Baudolinolla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ainakin periaatteessa – kertojan luotettavuutta voidaan monissa tilanteissa epäillä vahvasti.
»Baudolino», Otto sanoi hänelle, »sinä olet synnynnäinen valehtelija.»
Kirjan alkuosa on huippuhyvä. Vaikka Eco ei olisi Eco ilman salaliittoteorioita (ensimmäisen kerran noin sivulla 23) ja opillisia kiistoja (ensimmäisen sadan sivun aikana mukaan tulee jo toinen vastapaavi), ovat nuoren Baudolinon kommelluksiin keskittyvät hilpeät tarinalinjat mukaansatempaavia. Baudolino kulkee klassisen reitin sattuman avustamana ryysyistä rikkauksiin, mahtavaksi vaikuttajaksi, joka vetelee tärkeistä naruista maailmanpolitiikan kulisseissa. Kiistatta voidaan sanoa, että ei ole vailla ansioita mies, joka teki Kaarle Suuresta pyhimyksen, mies joka löysi itämaan tietäjät ja myöhemmin ryhtyi itse sellaiseksi (tai ei ainakaan kieltänyt sellainen olevansa), tai mies joka sekä löysi että hukkasi Graalin maljan!
Loppua kohti Baudolinon yhä tärkeämpänä juonena kulkee teoria kaukana idässä asuvasta myyttisestä Johannes Presbyteeristä ja hänen autuaasta valtakunnastaan. Baudolino yrittää koko ikänsä matkustaa Johanneksen luo, mutta aina jotain tulee tielle. Kuvaukset kaukomailla asuvista ihmeolennoista eivät kanna aivan alkupuoliskon tavoin, mutta kyllä Eco sieltäkin hupia vetää: mitä epämuodostuneimmat hirviöt eivät aiheuta ennakkoluuloja muissa kummajaisjoukoissa niinkään ulkonäkönsä kuin harhaoppiensa vuoksi!
Kaikkiaan Umberto Econ ystävälle Baudolino on mainiota ajanvietettä, ja ainakin alkupuolta kirjasta voi suositella kenelle hyvänsä. Takaan muutamat varmat naurut ja paljon älykästä pohdiskelua niin teologiasta kuin filosofisistakin.
