Afroamerikkalaisen folkloren mukaan John Henry oli vapautettu orja, joka työskenteli rautatietyömaalla. Legendan mukaan hän oli niin väkevä, että hän voitti pelkän moukarinsa avulla porauskilpailussa höyryvasaran, mutta kuoli tämän ponnistuksen uuvuttamana. Ja nyt pienessä länsivirginialaisessa Talcottin kaupungissa järjestetään viikonlopun kestävä festivaali, jolla juhlitaan kaupungin suurta miestä, sekä lanseerataan uusi John Henry -juhlapostimerkki.
J. Sutter on yksi Talcottiin saapuvista siipeilijöistä, freelancetoimittajista, jotka joko ovat oikealla juttukeikalla tai sitten vain nauttivat ilmaisesta ylöspidosta. Eletään 1990-luvun puoltaväliä, ja J. on saanut toimeksiannon yhdeltä varhaisista internetportaaleista. J. on elänyt jo useita kuukausia ketjutettujen toimeksiantojen putkessa, ja hänen toimittajatoverinsa ovat jo alkaneet irvailla hänen ennätysputkestaan. Paikalle saapuu myös Pamela, jonka edesmenneellä isällä oli maailman suurin John Henry -aiheisten tavaroiden kokoelma. J. ja Pamela erottuvat yleisestä väkijoukosta – he ovat mustia.
Colson Whitehead julkaisi Balladin John Henrystä vain kolmekymppisenä. Se on kunnianhimoinen romaani, jossa sivutaan suurta osaa afroamerikkalaisesta kulttuurista aina orjien vapautuksesta 1990-luvulle saakka. Samalla Whitehead satirisoi vallanpitäjiä, mediaa ja monia amerikkalaisia ihanteita. Tänään Whiteheadin parikymmentä vuotta vanha romaani on ajankohtaisempi kuin aikoihin. Rakenteellisesta rasismista lukeminen on pysäyttävää.
Balladi John Henrystä on kunnollinen tiiliskivi, pitkälti yli 600 sivua pituudeltaan. Loppua kohden se alkaa levitä jo vähän turhankin laveaksi, kun Whitehead ujuttaa mukaan yhä lisää henkilöhahmoja ja tapahtumia. Ehkä pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi, mutta tällaisenaankin Balladi John Henrystä on komea amerikkalainen romaani, jota kelpaa suositella.