Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Musiikkimaailman supertähti Eric Bonjour, oikealta nimeltään Julien Dubois, on jo vuosikymmeniä elänyt erakkona kartanossaan. Kysymys siitä miksi tämä virtuoosi aikanaan hylkäsi maallisen maailman on vaivannut monia, ja niinpä jälleen kerran yksi journalisti uskaltautuu kokeilemaan onneaan. Adeline Jourdainilla on kuin onkin enemmän sinnikkyyttä ja onnea kuin edeltäjillään ja vähitellen vanhan maestron tarina lähtee aukeamaan.
Duboisin tarina alkaa 1933, kun eräässä pienessä ranskalaisessa kylässä pidetään nuorille lahjakkuuksille pianokilpailu. Kilpailuun osallistuu hänen lisäkseen ylimaallisen taitava pianisti François Samson ja tästä alkaa kilpailuasetelma, joka tulee määrittelemään Duboisin koko elämän.
Yleensä tällaiseen vastakkainasetteluun perustuvat tarinat nojaavat muutamaan kerronnalliseen sääntöön. Protagonisti tyypillisesti aloittaa altavastaajana, mutta vaikeuksien ja itsensä voittamisen kautta hän lopulta voittaa antagonistin. Tässä tapauksessa Dubois on kuitenkin alusta lähtien niskan päällä: hän on rikkaan perheen vesa, siinä missä Samson on köyhän yksinhuoltajaisän poika. Duboisin viha ja kateus kumpuaakin siitä, että hän tietää Samsonin olevan häntä lahjakkaampi, vaikka näennäisesti Dubois onkin tätä menestyneempi. Mielenkiintoista tarinassa on myös se, että jää hieman auki tiedostaako Samson edes missään vaiheessa tätä Duboin omassa päässään luomaa kilpailuasetelmaa.
Ballad for Sophie edustaakin hieman harvinaisempaa tarinatyyppiä, jossa protagonisti on oikeastaan tarinan ”pahis”. Tässä on syytä käyttää heittomerkkejä, sillä Filipe Melon käsikirjoitus on paitsi nokkela niin hienosyinen. Julien Duboisin hahmo on erinomaisesti kirjoitettu ja Melo onnistuu todella hyvin rakentamaan hänestä samaistuttavan ja jopa sympaattisen hahmon, samalla kuitenkin realistisesti kuvaten millaista jälkeä viha, kateus ja menestyksen myötä tuleva hybris voi ihmiselle tehdä.
Tarinan lukuisat käänteet onnistuvat viihdyttämään kerta toisensa jälkeen ja luettuani yli puolet kirjasta, olin aivan varma, että tässähän on käsissä vuoden sarjakuva. Kerronta on oikeasti aivan häikäisevää, mutta sitten tulee sarjakuvan viimeinen neljännes ja tarina alkaa hieman köhiä. Tarina pistää nimittäin tässä vaiheessa aika konservatiivisen ja ennalta-arvattavan vaihteen päälle, joka ilahduttanee onnellisten loppujen ystäviä, mutta tuntuu edeltävään tarinaan nähden pettymykseltä. Myöskään tapa jolla kahden pianistin kilpailuasetelma sarjakuvassa ratkaistaan ei aivan lunasta odotuksia.
Niin upeasti kuin tarina onkin kerrottu, Ballad for Sophie ei siis loppujen lopuksi ole aivan niin kunnianhimoinen ja omaperäinen tarina kuin se olisi voinut olla. Silti Melo tuo sarjakuvaan mielenkiintoista näkökulmaa. Melo itse on myös pianisti ja säveltäjä ja johtuuko sitten siitä, että niin isoa osaa tarinassa näyttelee taiteellinen lahjomattomuus. Minkälainen ihminen menestyy ja minkälainen ei, ja missä määrin tämä kertoo kummankaan lahjakkuudesta? Siinä missä Dubois on valmis myymään itsensä, Samson edustaa suoraselkäistä ja lahjomatonta taiteilijaa, jotain mitä Dubois haluaisi olla, mutta ei pysty. Niin kai se usein on, että se ketä alan ihmiset ihailevat ja ketä suuri yleisö ihailee ovat usein kaksi eri asiaa.
Tässä vaiheessa on vihdoin pakko nostaa esiin sarjakuvan piirtäjä Juan Cavia, jonka hieman erikoinen, luonnosmainen tyyli vaati minulta aluksi totuttelua. Hauskana yksityiskohtana nykyaikaan (tai vuoteen 1997, jos nyt tarkkoja ollaan) sijoittuvat kohtaukset on väritetty normaalisti, mutta menneisyyteen sijoittuvat tapahtumat on aina sävytetty voimakkailla väreillä.
Kirjan takaliepeen mukaan Cavia on työskennellyt useiden elokuvien parissa ja olettaisin, että nimenomaan storyboard artistina, sillä tapa jolla hän kuljettaa tarinaa eteenpäin on jollain tavalla todella elokuvamainen ja mukaansatempaava. Ilmeikäs tyyli tuo myös hahmojen tunnetilat hyvin esiin. Jos sarjakuvasta pitäisi valita yksi asia, jonka se tekee todella hyvin, niin juuri tämän, sillä hyvästäkään juonesta ei ole paljoa iloa, jos lukija ei samaistu ja myötätunne tapahtumia.
Ballad for Sophie on siis poikkeuksellinen sarjakuva. Voi olla, että tämän vuoden sarjakuvien joukossa se ei yllä aivan ykköseksi, mutta huipulla se aivan varmasti on. Hauskaa, että näinkin musikillisesta ja sarjakuville ehkä hieman epätyypillisestä aiheesta on saatu tehtyä näin viihdyttävä ja mukaansatempaava tarina. Upea sarjakuva, suosittelen!
