Mirja Hämäläinen: Avoimet suhteet

Avoimet suhteet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tiedon puute, näkymättömyys ja kapea käsitys siitä, millainen on hyvä parisuhde, liittyvät yhteen. Kun asia on näkymätön, siitä ei tiedetä, ja kun siitä ei tiedetä, se torjutaan ja työnnetään pois silmistä. Muiden vaihtoehtojen näkymättömäksi tekeminen on vallankäytön muoto, jossa tietynlainen parisuhde esitetään oikeanlaiseksi ja muita vaihtoehtoja paremmaksi tavaksi elää.

Normaali parisuhde on yksi niistä monista asioista, joita sanelee normit ja normaalin kokemus. Valtaosa suomalaisista elää monogamisessa suhteessa mutta monet eivät sen kummemmin mieti miksi tai mitä muuta parisuhde omalla kohdalla voisi olla. Parisuhteen normi on toki viimeisten vuosikymmenten aikana jo muuttunut yhden elämän mittaisen suhteen ajatuksesta siihen, että tavoiteltava elämä voi olla muutaman hyvän pitkän parisuhteen mittainen. Tätäkin normia nykyään tavan takaa yritetään murtaa sillä jokainen parisuhde on omanlainen ja sopimus siitä kahden yksilön laatima.

Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet käy läpi avoimen suhteen käsitettä ja rikkoo avoimiin suhteisiin liittyviä ennakkokäsityksiä ja uskomuksia. Teos käy kattavasti läpi seitsemän erilaista avoimen suhteen muotoa ja niihin jokaiseen liittyviä erityispiirteitä sekä henkilöhaastatteluihin perustuvia esimerkkejä erilaisista avoimista suhteista. Pettäminen parisuhteessa käsitellään myös laajasti eikä vain monogamisen suhteen näkökulmasta vaan avoimessa suhteessa tapahtuvana ilmiönä.

Avoimessa suhteessa elävät rikkovat vähintään monogamianormia vastaan, mutta usein he rikkovat myös useampaa parisuhdenormia samanaikaisesti. Avoimen suhteen normeja käydään kirjassa läpi monipuolisesti niin seksin kuin suhdemallien hierarkian, pariskuntaetuoikeuden kuin avioliiton ja avoimen suhteen erilaisuuden näkökulmista ja lopulta lukijalle selvitetään myös, mitä hyvä avoin suhde edellyttää toimiakseen tai sopiakseen sitä suunnittelevalle.

Usein normeja rikkovia parisuhteita käsittelevät kirjat on kirjoitettu ilmeisen intohimoisesti näkökulmasta, jossa kirjoittaja itse haluaa kertoa oman henkilökohtaisen kokemuksensa laajemmalle yleisölle. Hämäläisen tapa käsitellä aihetta on ihaltavalla tavalla tasapuolinen ja erilaisia näkökulmia arvottamatta esittelevä, ja vaikka hän selvästi on avoimen positiivinen avoimiin suhteisiin liittyen, myös negatiiviset näkökulmat saavat paljon tilaa. Siksi tämä kirja on kiinnostava, ei vain avoimissa suhteissa eläville tai niitä suunnittelevalle, vaan kaikille meille, jotka parisuhteessa tai niiden ympäröiminä elämme.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...