Jussi Eskola: Avauskokoonpano : unelmana A-maajoukkue

Avauskokoonpano

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelasi viime kesänä ensimmäistä kertaa arvoturnauksessa, kun taas naisten ja nuorten joukkueet ovat olleet kisoissa useamminkin. Maajoukkueeseen pääsee vain hyvin harva ja kuten tämä kirja kertoo niin polkuja Suomea edustamaan on monenlaisia.

Muun muassa pitkän linjan valokuvaajana tunnetun Jussi Eskolan teos perustuu haastatteluihin. Mielenkiintoa nostaa se, että hän on haastatellut monia nykyisiä maajoukkuepelaajia silloin, kun he ovat olleet 15–19-vuotiaita – ja nyt uudestaan. Haastatteluja on ilo lukea, sillä pelaajat kertovat kokemuk­siaan hyvin avoimesti ja koko ajan puhutaan nimenomaan pelaajan eikä kirjoit­tajan äänellä.

Yksi junioriurheilun ikuisuuskysymyksistä on, pitäisikö harrastaa useita lajeja rinnakkain vai keskittyä täysillä vain yhteen? Tähän ei tämä kirjakaan anna vastausta, vaan tapoja on monenlaisia. Linda Sällström oli monilahjakkuus, jonka arki oli jo melko nuorena tiukasti aikataulutettua, kun taas esimerkiksi Teemu Pukki keskittyi pitkälti vain jalkapalloon. Haastatteluja kiteyttäen voisi sanoa, että huipulle ei pääse ilman sitoutumista ja intohimoa lajiin. Myös oma­toiminen harjoittelu ja pihapelien tärkeys korostuvat.

Harjoittelun lisäksi kirja tarjoilee paljon asiaa arjen sujumisesta, kasvamisesta ja opiskelusta. Suomesta puhuttaessa myös olosuhteet nousevat pakosti esiin. Talvikaudella etenkin omalla ajalla harjoittelu on usein säiden armoilla vaatien sinnikkään asenteen lisäksi kekseliäisyyttä ja tekemisen paloa

Avauskokoonpano : unelmana A-maajoukkue on mielenkiintoista luettavaa yhtä hyvin pelaajille kuin taustajoukoille tai muuten nuorten harrastuksista kiinnostuneille.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...