Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Auringonlaskun jälkeen on kauhun kuninkaan paluu lyhyiden kertomusten pariin. Kirja sisältää 13 hyvin erilaista kertomusta, joissa elämän ja kuoleman raja on häilyvä ja todellisuus voi hajota palasiksi hetkellä millä hyvänsä.

Tarinassa “Willa” odotellaan todella omituisella juna-asemalla, ehkä ikuisesti. “Piparkakkutytössä” lapsensa menettänyt äiti innostuu juoksusta ja vetäytyy kesähuvilalle Floridaan kokeakseen siellä uusia, mutta täysin erilaisia kauhun hetkiä. “Ayana” on sokea pikkutyttö, jolla on ihmeellinen kosketus; hän myös jakaa taitoaan eteenpäin… ”Piru kissaksi” taas kertoo kissasta, jota on mahdoton saada hengiltä, mutta muut kyllä voivat kuolla tämän ympärillä.

Kaksoistornien sortuminenkaan ei jää ilman eräänlaista jatkoa näissä tarinoissa. Omasta mielestäni paras novelli on ”Kuntopyörä”, jossa taiteilija itseään kannustaakseen maalaa taulun — taulun, joka tulee osoittamaan hänelle omituisia teitä oman kehonsa toimintojen tuntemiseen.

Tarinat ovat todella vaihtelevia sekä pituudeltaan, tyyliltään että sisällöltään. Ilmeisiä, perinteisiä kauhutarinoita on melko vähän. Sen sijaan fantasianomaista, ihmeidentäytteistä ja outoa menoa kirja on täynnä. Kirjan esipuhe kertoo, miksi King päätti jälleen palata novellien pariin. Jälkipuhe puolestaan kertoo, missä yhteydessä tarinat ovat saaneet alkunsa (ja ehkä myös miten ne on kirjoitettu).

Kingin kerronta on hyvässä kuosissa, ote jämäkkä ja tarinat monisävyisiä. Yliluonnolliset elementit ja muut poikkeamat normaalielämästä ovat erityisen tehokkaita siksi, että King kuvaa tavallista arkea osuvasti ja tarkasti sekä osoittaa, miten normaalielämässäkään kaikki ei aina suju kuten oletetaan. Joku voi joutua onnettomuuteen, lapsellekin voi käydä huonosti, kiusattu iskee takaisin, rikaskaan ei välty hankaluuksilta — kaikki on mahdollista, ainakin kirjoittajalle.

Novellikokoelma on iloinen yllätys Kingin ystäville. Novellit ovat mielestäni erittäin hyviä ja vaihtelevia, taso on korkealla. Itse viihdyin tämän parissa ja tulen varmasti vielä viihtymään useampaan kertaankin. Hyytäviä lukuhetkiä muillekin!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...