John Williams: Augustus

Augustus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Augustus on ilmiömäisen John Williamsin viimeinen romaani ja vaikka laadusta ei ole tingitty, aiheensa takia kirja on Williamsin kummajainen.

Augustus vie antiikin Roomaan keisari Augustuksen valtakaudelle. Kirja on todentuntuinen historiallisten hahmojen juonitteluineen. Williams on tehnyt suuren työn historiallisten faktojen kanssa, mutta kirja on silti silkkaa fiktiota ja kirjailijan vapaus huokuu sivuilta.

Williamsia on yleensä helppoa ja nautinnollista lukea, mutta Augustus on haaste lukijalleen. Kirjeistä koostuva kirja monine kertojineen on aivan uudenlaista Williamsia.

Williamsin tuotannon tuntevalle kirja on hankala, koska siihen ei pääse uppoutumaan Stonerin lailla tai tuntemaan kirjaa nahoissaan Butcher’s Crossingin tavoin. Augustus on kuitenkin aivan uskomaton, kun vain luottaa Williamsin kerrontaan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...