Alec Nevala-Lee: Astounding

Alec Nevala-Leen vuonna 2018 julkaistu Astounding : John W. Campbell, Isaac Asimov, Robert A. Heinlein, L. Ron Hubbard, and the Golden Age of Science Fiction on scifin jättiläisistä kertova tietokirja.

Astounding Stories of Super-Science oli vuosina 1938–46 merkittävin amerikkalaiseen scifiin ja fantasiaan keskittyvä kioskilehti, joka lähes yksin muotoili tieteiskirjallisuuden siksi, mitä me nykypäivänä tunnemme. Lehti lanseerasi sellaiset scifikirjallisuuden pioneerit kuin John W. Campbell, Isaac Asimov, Robert A. Heinlein ja L. Ron Hubbard.

Alec Nevala-Leen kirja käsittelee sekä kioskilehteä ja sen ympärillä olevien kirjailijoiden elämäkertoja, luoden lähes mikrohistoriallisen katsauksen 1900-luvun alun Yhdysvalloista.

Kuten melkein jokaisessa elämäkerrassa, tässäkin kirjassa paljastuu, että kaikki sicif-kirjallisuuden pioneerit olivat eriasteisia kusipäitä. Campbell oli rasisti ja sovinisti, joka vanhempana sekosi täysin esoteerisiin ”vaihtoehtotieteisiin”, L. Ron Hubbard oli patologinen valehtelija, joka perusti skientologian (olen muuten arvioinut Hubbardin Dianetiikan, jota pidetään skientologian ideologisena päätekstinä). Kyseinen uskonto on yhä olemassa ja se yhä kylvää kauhua maailmalla.

Heinlein oli hankala persoona, joka 1950–60-luvuilla tuki äärioikeistolaisia tahoja, koska ”olivat kovia antikommunisteja”, mutta muuten oli aika tasapainoinen mies ja Asimov taas oli patologinen seksuaalinen ahdistelija, jolla oli tapana puristella kaikkien naisten takapuolia. Onneksi ahdistelu jäi tuollaiseen puristeluun, muuten joutuisin piilottamaan miehen kirjat hyllystäni.

Vioistaan huolimatta Asimov ja Heinlein olivat tästä joukosta selväjärkisempiä kirjailijoita, jotka loivatkin parhaimpia romaaneja, sekä olivat suurimmaksi osaksi historian oikealla puolella.

Toki voidaan kiistellä siitä, hyötyykö ihmiskunta siitä, että Heinlein keksi oikeistolaisia iskulauseita, kuten ”Ei ole olemassa ilmaista lounasta” ja ”Aseistettu yhteiskunta on kohtelias yhteiskunta”, mutta Heinlein vahingossa päätyi vihaamansa hippiliikkeen guruksi romaanillaan Stranger in a Strange Land, joten voidaan sanoa, että mies edisti rauhanliikettä. Omista puutteistaan huolimatta Asimov taas tuki suoraan afroamerikkalaisten kansalaisoikeustaistelua sekä sodan- ja ydinaseiden vastaisia liikkeitä.

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa on se, että kaikki nämä scifin pioneerit olivat juuri sellaisia nörttejä, joita nykyäänkin tapaa, hyvässä ja pahassa. Suurin osa scifikirjailijoista oli epäonnistuneita tiedemiehiä, jotka olivat liian älykkäitä hankkiakseen ystäviä nuorempana, mutta eivät tarpeeksi fiksuja, jotta voisivat edetä tieteellisellä uralla. Ainoa asia, mitä moni sitten teki, oli kirjoittaa kivoja lyhyitä tieteis- ja fantasiateemaisia kertomuksia epämääräiseen roskalehteen, jossa sellaisesta sekoilusta maksettiin.

Astounding Stories of Super-Science keräsi nopeasti historian ensimmäisen fanaattisen nörttifanikunnan, joka käyttäytyi samalla tavalla kuin nykyiset nörttikulttuurin ympärille olevat fanikunnat. Paljon hikisiä valkoisia miehiä, eikä juuri naisia tai etnisiä vähemmistöjä.

Sinänsä mielenkiintoista on, että lehden linja noudatti spekulatiivisen teknologian ja sosiopsykologian yhdistämistä. Campbell vaati, että suurin osa tarinoista käsittelisi, miten ihmisen psyykettä voitaisiin manipuloida tai miten teknologia vaikuttaa yhteiskuntaan, innoittaen Asimovin kirjoittamaan Säätiö-kirjasarjansa. Mutta koska sosiaalinen psykologia oli enemmänkin Campbellin henkilökohtainen intohimo, tämä teema on paljolti kuollut Campbellin mukana.

Kirjailija analysoikin, miten monet aspektit, joita nykyään liitämme nörttikulttuuriin, alkoivat Astounding Stories of Super-Science lehdessä sen päätoimittaja Campbellin henkilökohtaisten valintojen ja amerikkalaisen kulttuurin takia. Esimerkiksi Campbell oli kova rasisti ja sovinisti, jolle oli itsestään selvää, että kaikkien sankarien pitää olla valkoisia heteromiehiä.

Noudattaen 1930-luvun surullisenkuuluisaa ilmapiiriä, Campbell vaati, että lehden sankarit ovat aina älykkäitä ja voimakkaita supermiehiä, jotka osaavat tehdä kaikkea mahdollista. Eli Campbell keksi ihmemies MacGyverin arkityypin ennen kuin siitä tuli käsite 1980-luvulla! Muistan itsekin jo esiteininä ihmetelleni, miksi scifissä oltiin niin itsevarmoja, että juuri valkoiset amerikkalaiset heteromiehet valloittavat galakseja.

Kun ensimmäinen ydinpommi räjäytettiin Hiroshiman päälle, Astounding-lehden sekopäiset kertomukset superaseista, jotka toimivat ydinfissiolla, muuttuivatkin todellisuudeksi. Ihmiskunta oli siirtynyt tulevaisuuteen, jota nämä kioskilehdet olivat vuosikymmeniä ennustaneet. Laajempi yleisö alkoikin arvostaa scifiä, koska sen koettiin kykenevän ennustaa teknologisia trendejä.

Kirjailijat alkoivatkin saada kirjadiilejä ja heidän tarinoistaan alettiin tehdä elokuvasovituksia. Loppu on historiaa. Kuten Alec Nevala-Leen kirjoitti tämän kirjan alussa, ”scifi-elokuvat ovat olleet nyt jo vuosikymmeniä maailman katsotuimpia elokuvia”, tarkoittaen että pienestä piiristä nörttihörhöjä roskalehtien ympärillä syntyi globaalia valtavirtakulttuuria.

Alec Nevala-Leen Astounding : John W. Campbell, Isaac Asimov, Robert A. Heinlein, L. Ron Hubbard, and the Golden Age of Science Fiction on loistava tietokirja scifin kultakaudesta ja sen suurimmista vaikuttajista. Vaikka ei tuntisi kyseisiä kirjailijoita kunnolla, tämä teos selittää heidän elämänsä ja merkittävimpien teosten syntyprosessin olettaen, ettet tiedä mitään koko genrestä, mikä oli kiitettävää.

Pelkäsinkin, että tämä kirja olisi jokin rajatulle scifi-harrastajille tarkoitettu opus, mutta tämä onkin laajempi tutkielma scifin kultakaudesta. Nevala-Leen kirja ei olekaan mikään fanikirja, vaan hyvin analyyttinen teos scifin historiasta ja ihmisistä, jotka eniten vakuuttivat genreen ja analysoi, miten kyseisen genren ongelmat, joita vasta nyt on alettu kunnolla haastaa, kuten mieskeskeisyys ja rasismi, ajoittuvat 1900-luvun alun ihmisiin ja kulttuuriin.