Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pyhän Ristin Johanneksen Ascent of Mount Carmel on 1500-luvulla eläneen katolisen papin (myöhemmin pyhimykseksi julistettu) henkisen kasvun opas.
Otin tämän kirjan välittömästi lukulistaan, kun sain selville, että Alejandro Jodorowskyn klassikkoelokuva The Holy Mountain (1973) oli tämän teoksen inspiroima. Jos ei ole nähnyt Jodorowskyn elokuvaa, kannattaa katsoa, koska se on yhä täysin uniikki taide-elokuva.
Tämä on todella helppolukuinen opas korkeampaan kristilliseen teologiaan, jota voisi verrata suufilaisten ja buddhalaisten oppeihin. Tämä ei ole sellaista kuivan teknistä ja henkisesti autiota fundamentalistien höpötystä Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta, vaan aidosti filosofinen teos, joka pyrkii kertomaan elämän tarkoituksesta ja mitä Jumala oikeasti merkitsee.
Heti kättelyssä kirjailija kertoo, että Jumala ei ole mikään konkreettinen olento, jolla on haluja tai mitään taikavoimia, vaan todellisuus itse. Tällä kirjalla siis pyritään löytämään yhteys maailmankaikkeuteen ja kaikkeen elävään.
Kirjailijan mukaan vasta kun kaikki ulkoiset ja sisäiset aistit on sammutettu hiljaisella meditaatiolla, ihminen voi kadottaa itsensä oman päänsä sisällä ja tuntea koko todellisuuden.
Johanneksen mukaan kristillisyys ei tarkoitakaan arkaaisten beduiiniheimojen sääntöjen tarkkaa noudattamista tai ahdasmielisyyttä kaikelle uudelle, vaan ihmistä, joka tuntee olevansa kiinteä osa todellisuutta ja kaikkea elollista.
Mutta Johannes ei opeta tässä vain, miten olla korkeamman asteen kristillinen munkki, joka välillä nousee vuorelle meditoimaan, vaan myöskin miten olla tavallinen kristitty.
Kirjailijan mukaan Jumalaan saa myöskin parhaiten yhteyden, kun on jonkun toisen kristityn kanssa. Yhdessäolo ja positiivinen yhteisöllisyys lähentävät ihmistä Jumalaan enemmän, kuin vain kirkossa olo tai vuoressa kököttäminen.
Vaikka en usko Jumalaan, niin tässä kirjassa esitetty kristillisyys on juuri sitä, mitä moni länsimaalainen löytää buddhalaisuudesta tai suufilaisuudesta. Ristiriitaisesti Johanneksen kristillisyys on äärimmäisen materialistista, mutta samaan aikaan hyvinkin henkistä uskonnollisuutta, jossa korostetaan oman aivon voima katkaista yhteydet aisteihin saavuttaakseen Nirvanan kaltaisen valaistumisen.
Vaikka tämän kirjan kirjoitti katolilainen pappi, tässä opetetaan, että ei ole olemassa oikeasti mitään partaukkoa pilvillä tai enkeleitä. Pyhimyksetkin ovat vain tapa saada rahvas keskittymään meditaatioon rukoilemalla puisille hahmolle. Osittain tässä siis myönnetään, että kristillisyys perustuu valheelle. Kirjan viesti onkin, että on olemassa vain tämä todellisuus, jossa elämme vain kerran.
Vaikka tämä on pyhimyksen kirjoittama kirja, asenne on melko ateistinen. Esimerkiksi tässä kirjassa käsitellään mystisiä näkyjä ja ennustuksia hyvinkin tieteellisellä tavalla. Johanneksen mukaan ihminen ei voi olla koskaan oikeastaan varma, onko jokin yliluonnollinen kokemus oikeasti Jumalan, Saatanan tai hänen oman hulluutensa tuotosta. Tämän vuoksi on parasta hakeutua lääkäriin tai unohtaa kokonaan näyt.
Kirjailijan mukaan olisi epäkristillistä olla niin ylimielinen, että luulisi itse Jumalan ottavan yhteyden juuri sinuun jollakin näyllä tai puheella.
Johannes kirjoitti, että vaikka Raamatussa on kertomuksia näyistä ja ennustuksista, niin ne ovat hyvin harvinaisia ja sijoittuvat pääosin antiikin aikaan. Kirjailijan mukaan näkyihin ei voi oikeastaan luottaa, joten on parasta vain unohtaa ne ja keskittyä tämän ja muiden samanlaisten kirjojen henkisiin harjoituksiin.
Ennustukset ovat vielä pahempia. Koska Jumala ei ole ihminen, vaan todellisuuden olemus, sen logiikka on täysin ihmismielelle vieras, niin vieras, että mahdollisesti sen aiheuttamia näkyjä tai ennustuksia ei voida tulkita mitenkään. Jos haluaa välttää turhia riskejä, Johannes neuvoo, mieleen tai uniin ilmestyvät ennustukset tai näyt tulee jättää huomiotta. Ennustukset kun teoriassa tulevat joka tapauksessa toteutumaan.
Sama lähes ateistinen asenne ilmenee rukoilussa. Kirjailijan mukaan rukoilun pääasiallinen tarkoitus on vain rauhoittaa rukoilijaa, eikä saada Jumalaa parantamaan ihmisen elämää. Johanneksen mukaan Jumala ei ole mikään palveluautomaatti, joka toteuttaa ihmisen haluja, vaan todellisuuden kaikesta riippumaton korkeampi itsenäinen tahto.
Jumala siis tekee, mitä se itse ”haluaa”, eikä sitä voida taivuttaa tekemään mitään muuta, jota se ei ole jo ennestään päättänyt. Rukoilun lisäksi siis kaikki taikarituaalit ja onnenkalut ovat turhia ja oikeastaan epäkristillisiä. Kristillisyyden ydin on antautua Jumalan tahdolle, eikä päinvastoin.
Itsekin ihmettelen, miten jotkut kristityt jopa täällä Suomessa sortuvat enkelihoitoihin ja muihin taikarituaaleihin, joiden tarkoitus on tuoda hyvää onnea. Raamattu kieltää tällaiset asiat ja nimenomaan korostaa, että on vain toteltava Jumalaa. Raamatun ja tämän kirjan mukaan ehkä Jumala on jo suunnitellut jotain hyvää ihmisen elämässä, joten turha edes yrittää manata tätä.
On vähän huvittavaa, miten jotkut uskovaiset eivät luota omaan henkiolentoonsa, kun pitää turvautua menetelmiin, jota tässäkin kristillisessä kirjassa kielettään yksiselitteisesti. Jos et luota omaan Jumalaasi, niin miksi edes olla uskovainen?
Nousu Karmel-vuorelle on siis katolilaisuudestaan huolimatta yhä ajankohtainen opas, joka osoittaa, että kristillisyyskin voi nousta yhtä korkeille henkisille tasoille kuin itämaiset uskonnot. Kristillisyys ei tarkoitakaan vain ahdasmielisyyttä, vaan oikeasti ihmisen elämänlaadun parantamista, saamalla tämän tuntemaan myötätuntoa ja toverillisuutta kaikkea elollista kohtaan.