Anni Swan: Arnellin perhe

Arnellin perhe

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Arnellin perhe on lastenkirja, joka kertoo samannimisestä helsinkiläisestä perheestä. Perheen isä on lähtenyt Australiaan, jonne myös äiti ja lapset muuttavat. Siellä elämä ei ole helppoa rahallisesti eikä muutenkaan, kun ympäristö on niin erilainen Suomeen verrattuna.

Kirja on jossain määrin perinteisen tyttö- ja seikkailukirjan risteytys, joten sitä voi suositella sekä tytöille että pojille luettavaksi. En kuitenkaan ole ihan varma, miten tällaiset kirjat nykylapsiin uppoavat, mutta minä itse pidin tästä jo lapsena ja pidän edelleenkin.

Edellisestä lukukerrasta oli sen verran aikaa, etten muistanut, miten vanhanaikainen kirja tämä oikeastaan onkaan. Alun perin tämä on julkaistu vuonna 1949 ja yleisen tyylin lisäksi esimerkiksi käsitykset ”alkuasukkaista” olivat melko vanhentuneita. Kuitenkin tämä on omalla tavallaan hyvä kirja, vaikkei olekaan täysin kestänyt aikaa.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...