Selma Kaasinen: Araukaria

Araukaria

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun sain tämän kirjan, niin olin ensin, että mikähän tämä on? En siis ehkä olisi tarttunut kirjaan nimen ja kansikuvan perusteella, mutta onnekseni kävi niin, että kun se oli minulla, halusin siihen tutustua ja se kannatti.

Kirja alkaa Turusta, missä päähenkilö Ronja herää sairaalassa. Hän on biologian tutkija. Mitä on tapahtunut?

Sitten ollaankin Australiassa ja paikassa nimeltä Araukaria. Siellä on tila, missä huseeraa Veera miehensä Jussin ja lähes aikuisten lasten kanssa. Tilalla valmistetaan juustoa puhvelin maidosta. Olin hetkisen, että mitäs kirjaa minä luenkaan, kun tipahdin hetkeksi kärryiltä, mutta pidin laidoista kiinni ja jatkoin, koska nyt vietiin lukijaa…

Juuri kun ollaan oltu Araukariassa, niin sitten hypätään Yhdysvaltoihin ja siellä biologian tutkimuslaitokseen, missä onkin taas Ronja. Jos mikään tutkimustyö ei kiinnostaisikaan, niin nyt se on kuvattu niin, että jännite oli koko ajan pinnalla. Ronjalle sattuu ja tapahtuu, mistä on kauaskantoiset seuraukset.

Kun tässä vaiheessa jo mietin, että miten nämä tarinat ovat samassa kirjassa, niin sitten alkoikin jutut nivoutua yhteen ja millaisella tavalla. Olin aivan ihastunut ja koko loppu kirja oli luettava yhteen kyytiin, koska oli pakottava tarve saada tietää, miten kaikki päättyy.

Selma Kaasinen on tuonut tässä kirjassa meille Australian ja siellä vallinneet metsäpalot ja lisäksi Yhdysvaltojen yliopiston biologian tutkimuslaitoksen puolen. Niin vetävästi kirjoitettu, että voi vaan nauttia, olla itse mukana siellä rivien välissä.

Aivan ehdoton suositus tälle kirjalle, joka yllätti minut kyllä aivan täysin.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...