Tartuin kirjaan täysin avoimin mielin, sillä en ole varsinaisesti Apulanta-fani. Minua kiinnosti se, mitä siellä taustalla, kulisseissa tapahtuu eli kyllä, sitä haluaa aina tietää sen, mitä ei muutoin kerrota tai nähdä.
Ari Väntänen on onnistunut luomaan Apulannasta kirjan, jota luki enemmän kuin mielellään. Rocktoimittajana hän on tottunut tekemään haastatteluja ja juuri se toimii tässä kirjassa. Teos ei ole vain Ari Väntäsen näkemys yhtyeestä Apulanta, vaan se, mitä kerrotaan, tulee Apulannan jäseniltä. Väntänen ohjaa ja jakaa puheenvuoroja erittäin hyvällä sapluunalla.
Heti alkumetreiltä kirja tempaisee mukaansa. Sitä seuraa kuin hyvää näytelmää. Tarina kulkee niin, ettei meinaa raaskia lopettaa. Sitä on heti juonessa mukana ja etenkin, kun ei ole oikeastaan seurannut Apulannan vaiheita, tuo kirja ne kaikki esiin.
Jos on tiennyt, että musiikkimaailma ei ole helppoa, niin nyt se taas tuli selväksi. Siksi soisin monien lukevan tämän, Apulannan tarinan. Miten kivinen tie on ja kuinka paljon on tehtävä töitä, pantava itsensä likoon ja tehtävä sitä, minkä kokee tärkeäksi.
Eniten minua kosketti se, miten nämä pojat selviävät, kulkevat omaa polkuaan ja silti ovat oikealla tiellä. Huolimatta siitä, että puhumattomuus on heidänkin ongelmansa ja vaikka kamppaillaan huonon itsetunnon kanssa, niin meininki on hyvä. Nauroin välillä katketakseni, sillä niin on poikien sanainen arkku täynnä aarteita.
Tämä kirja oli mahtava lukuelämys ja siitä vaan, ihan kaikille – Apulanta on apulantaa elämään! Kuuntelen Apulannan biisejä nykyään erityisellä lämmöllä.