Tallinnan liepeille rakennetaan birgittalaissääntökunnan luostaria, paikallisten suussa Piritaa. Eletään kevättalvea 1431, ja luostarin vihkiminen lähestyy. Tallinnan raadinapteekkari Melchior kutsutaan luostariin viisaiden miesten kokoukseen ottamaan selkoa siitä, onko nuori nunna menettänyt järkensä, vai miksi hän ei enää pysty puhumaan selkeitä sanoja. Matkalla luostariin Melchior kuitenkin löytää lumen alta ruumiin, ja tästä käynnistyy hirmuinen kierre, kun kalmoja alkaa löytyä luostarista jatkuvasti lisää. Kuristaja on vapaana, ja hänet täytyy saada kiinni. Lopulta kun ikääntyvä apteekkari alkaa päästä murhista selville, oman rakkaan vaimon sairaus muuttaa kaiken. Surun ja kyynelten läpi, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa, Melchior lupaa ottaa syyllisen kiinni.
Olen nyt kesän mittaan koukuttanut itseni 1400-luvun Tallinnasta kertovaan Apteekkari Melchior -sarjaan. Indrek Harglan hienoissa historiallisissa dekkareissa viivähdetään rikoksien ohella myös vanhoissa tavoissa ja uskomuksissa. Sarjan neljäs osa Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja kertoo erityisesti elämästä birgittalaisluostarissa. Sekä miehille että naisille tarkoitettu luostari oli kummajainen monien kirkkoisien mielestä, eikä paavikaan hyväksynyt pyhän Birgitan suoraan taivaasta annettua luostariohjesääntöä. Indrek Harglan kiinnostava kurkistus luostarin muurien sisäpuolelle täydentyy vielä arvoituksellisilla riimukirjoituksilla, paikallislegendoilla ja toki myös jännittävällä pääjuonella.
Vaikka kirjan loppua kohti näyttääkin siltä, että vanha apteekkari aikoo luovuttaa, jättää maalliset ongelmat nuoremmilleen, ja että romaanisarjan loppu häämöttäisi, on muillekin apteekkarin ystäville kuin minulle vielä ilouutisia jäljellä: sarja jatkuu vielä ainakin kolmen romaanin verran. Siispä nokka kohti kirjastoa ja Tallinnan kronikkaa etsimään! Kyllähän näiden parissa viihtyy.