Pulp-sankarit ovat yhä vahvana keskuudessamme. Näistä hahmoista yksi yleiseen kulttuuritietämykseen ankkuroitunut on Tarzan, viidakon kuningas. Tarzan on yksinkertaisempien aikojen hahmo: oikeamielinen supermies, aatelisperheen kadonnut poika, joka painii kissapetojen kanssa huvin vuoksi. Burroughsin alkuperäiset romaanit olivat iso osa hieman itseäni vanhemmille pojille porttikirjoina seikkailukirjallisuuden pariin. Itsellekin ne toimivat kun löysin ne ala-asteella.
Tämä Apinain Tarzan : Oparin aarteet on Russ Manningin teos, joka sisältää viiden Burroughsin Tarzan-tarinan sovitukset. Kirjasta löytyy siis Apinain Tarzan, Tarzanin paluu, Tarzanin pedot, Tarzanin poika ja Oparin aarteet. Näistä neljä ensimmäistä on tiivistetty yhteen amerikkalaismittaiseen sarjakuvalehteen, joka on laajuudeltaan noin 23 sivua. Viimeinen Oparin aarteet puolestaan koostuu kolmesta lehdestä.
Lehdet ovat alun perin ilmestyneet vuonna 1965. Kokonaisen kirjan sisällyttäminen yhteen sarjakuvalehteen kuulostaa varsin tiukalta paketilta ja sellaisia ne ovatkin. Tarinaa kuljetetaan ajankuvan sarjakuviin verrattuna mielestäni ripeästi. Näyttämöinä kadonnut kaupunki vaihtuu viidakkoon ja takaisin sulavasti.
Russ Manningin kynänjälki on hyvin 1960-luvun seikkailusarjakuville tuttua. Hahmot on piirretty kesken liikkeiden ikään kuin poseeraamassa kameralle: niissä ei ole paljonkaan liikkeen tuntua.
Mikäli klassiset sarjakuvat tai Tarzan innostavat on Apinain Tarzan : Oparin aarteet varsin hyvä valinta nostalgiatrippiin.