Mitä kirjoittaminen on? Se voi olla kädenojennus, avunhuuto, sisäistä vinkunaa tai kuuntelemista. Näiden lisäksi teos antaa kysymykseen monta muuta vastausta. Antaumuksella keskeneräinen on syntynyt dramaturgianopintojen opinnäytetyön pohjalta, mutta lukiessa se tuntuu päiväkirjamaiselta romaanilta.
Peura myöntää avoimesti kirjoittamisen prosessiin kuuluvan ahdistusta ja turhautumista, mutta silti hän pitää itseään etuoikeutettuna joka kerralla työhuoneen portaita noustessaan. Kirjoittaminen ottaa ja antaa paljon – joskus kyselemättä.
Kirjassa vuorottelevat nykyhetki, takautumat sekä lainaukset Vedenaliset-romaanista. Päiväkirjamerkinnät kertovatkin tämän vuonna 2008 julkaistun teoksen syntyvaiheista. Peura kuvaa tarkasti kirjoittamiseen käyttämäänsä aikaa ja millaista aikaa se on. Huono omatunto nousee nopeasti pintaan, jos hän työtiedoston avaamisen sijaan harhautuukin nettisurffailun aalloille.
Peura on kotoisin Länsi-Lapissa sijaitsevasta Pellosta, joka oli myös hänen esikuviinsa kuuluvan Timo K. Mukan kotipaikkakunta. Asuin- ja olinpaikan vaikutus nouseekin kirjassa moneen kertaan esiin. Pikkupaikkakunnalla ristiriitojen välttäminen on kirjailijalle vaikeaa.
Antaumuksella keskeneräinen herättää kirjojen ja kirjoittamisen ystävälle paljon ajatuksia. Se raottaa verhoa, mitä kaikkea tapahtuu kirjalle ja kirjoittajalle, ennen kuin sanat ovat kovien kansien välissä.