Antarktikaa mainostetaan ekoscifitrillerinä. Huonot ovat mainospuheet, koska tässä 600-sivuisessa kirjassa varsinaiset trilleriainekset alkavat jossain sivun 400 paikkeilla. Ei kovin tiivistä jännitystä, siis, ja oikeastaan mikä tahansa Risto Isomäen kirja, vaikka Kurganin varjot tai Sarasvatin hiekkaa, ajaa asian paljon paremmin.
Onneksi Antarktikalla on muitakin ansioita. Se on ennen kaikkea upea kuvaus Etelämantereesta. Kim Stanley Robinson kävi Etelämanteerella taiteilijavierailulla, joten kuvaukset ovat omakohtaisia. Kirja kertoo Antarktiksen asukkaista: tutkijoista, näiden tukihenkilökunnasta, eräoppaista ja muista, jotka yrittävät tulla toimeen vihamielisellä mantereella.
Antarktika on lievästi scifiä: se sijoittuu lähitulevaisuuteen, joka ei ole ihan meidän omamme, mutta ei kovin kaukanakaan siitä. Poliittiset valtapelit ovat ainakin aivan tuttuja. Tarinaa kerrotaan monista näkökulmista, se etenee hitaasti ja varmasti, antaen paljon tilaa Antarktiksen maisemille ja Amundsenin ja Scottin kaltaisille vanhoille Etelämantereen tutkijoille.
Ei hirveästi haittaisi, jos tarina olisi vähän nopealiikkeisempikin, mutta näinkin kirja kyllä toimii, kunhan ei odota vauhdikasta ja jännittävää trilleriä.