Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Annie John on uusintapainos: kirja ilmestyi alunperin vuonna 1985 ja seuraavana vuonna Sinikka Buckley suomensi sen ja Kirjayhtymä julkaisi sen nimellä Katoava paratiisi. Nyt S&S on palannut Jamaica Kincaidin tuotannon pariin ja suomennos Kincaidin toisesta romaanista Lucy on saanut seurakseen uuden painoksen tästä Kincaidin esikoisteoksesta alkuteoksen mukaisella nimellä.
Annie John on 1950-luvun Antigualle sijoittuva kasvukertomus, jonka nimihenkilö varttuu kirjan edetessä lapsesta nuoreksi ja muuttaa pois Antigualta. Kirjan edetessä kuvataan Annien kouluvuosia ja suhdetta vanhempiin, erityisesti äitiin. Tämä äitisuhteen tarkastelu onkin kirjan ydintä ja sen pääteema. Äidin ja tyttären viha-rakkaussuhde pistää kummankin koetukselle; erilleen kasvaminen varhaisen lapsuuden täydellisestä yhtenäisyydestä on kivuliasta, mutta väistämätöntä.
Annie John kuvaa myös kolonialismia Britannian siirtomaassa, kommentoi miesten ja naisten välisiä suhteita ja asettaa vastatusten perinteiset uskomukset ja modernin lääketieteen. Koulun opettajat ja kauan sitten kuolleen kuningatar Viktorian syntymäpäivän juhliminen edustavat siirtomaavaltaa, jota Annie kritisoi muun muassa Kristoffer Kolumbuksen halventamisen kautta.
Lucyn tapaan Annie John on ilmestynyt alunperin New Yorker -lehdessä luku kerrallaan, joten se on rakenteeltaan lähes episodiromaanimainen: luvut ovat irrallisia välähdyksiä Annien elämästä. Ne etenevät kronologisesti ja viittaavat toki toisiinsa, joten aivan novellikokoelmalta Annie John ei tunnu. Romaaniksi se on kuitenkin aika irtonainen.
Kincaidin kieli on selkeää ja toteavaa. Paikoin jopa vähän virallisen oloista. Esimerkiksi tämä kuvaus Annien siirtymisestä koulussa pari luokkaa ylemmäksi ei varsinaisesti kuulosta teinitytön puheenparrelta:
Muutos osoittautui melkoiseksi iskuksi sikäli että nämä tytöt eivät tarjonneet toisilleen sellaista toveruutta, johon olin tottunut entisellä luokallani. Uudessa joukossa ei tosiaan ollut häivääkään ystävällisestä vuorovaikutusilmapiiristä.
Joku etäisyys Annieen kirjaa lukiessa jääkin, osin kieliasun vuoksi, osin siksi, että Annie on oikeastaan aika tympeä tyyppi. Ei siinä mitään; saavathan tytöt olla tympeitä, ylimielisiä ja epäkohteliaita. Tässä tapauksessa tympeys saa kuitenkin vieroksumaan kirjan päähenkilöä, mikä näin vahvasti yhden henkilön tarinaa kertovassa teoksessa on vähän tylsää. Tarina etenee hitaasti ja vaivalloisesti, ollakseen näinkin pieni kirja.
Ei Annie John huono kirja ole ja Lucyn suomentamisen myötä pidän sen uusintajulkaisua perusteltuna. On myös aina hauskaa saada kuitattua kirjallisesta maahaasteestani uusi maa ja lukea kuvausta elämästä jossain uudessa paikassa. Vaan viihdyinkö Annie Johnin parissa? En niin paljon kuin olisin toivonut. Kincaidin tyyli hiertää sen verran, että saapa nähdä, jatkanko Lucyn pariin. Ainakin väliin on luettava jotain muuta.
