Annan unelmavuodet! Miten voisikaan kirjan nimi koskettaa tyttökirjallisuuden ja Anna-sarjan ystäviä enemmän. Tiedämme – riippuen siitä kuinka monta kertaa kukin on teoksen lukenut – että kyseessä ovat sekä yliopisto-opiskelun että aidon rakkauden ajat, vaikka etenkin jälkimmäinen tuottaa edelleen Annan elämään monia mutkia.
Mutta kirjojen alkuperäiset nimet kertovat muustakin: Anne of Green Gables; Anne of Avonlea; Anne of the island. Niissähän vähän toisella kymmenellä olevan orpotytön elämä laajenee iän myötä Vihervaarasta ulospäin: ensin Avonleaan opettajaksi, sitten koko Prinssi Edwardin saaren ja Nova Scotian asukkaaksi, vaikkei jälkimmäinen nyt tarkalleen ottaen saari olekaan.
Mutta kuten kirjan nimi antaa ymmärtää, luvassa on romantiikkaa ja rakkautta. Anna muuttaa asumaan opiskelijatyttöjen yhteisöön, jossa hänen lisäkseen ovat jo jatko-opistosta ja Annan nuoruusvuosista tutut Priscilla Grant ja Stella Maynard. Lisäksi mukaan tulee Philippa Gordon, iloinen ja vauhdikas tyttö, josta Anna löytää hyvän ystävän, lähes sukulaissielun, ulkonaisista eroavaisuuksista huolimatta. Philippa on ihastunut sinne ja tänne, hänellä on paljon ihailijoita, rikas koti ja kaunis olemus, mutta jollain konstilla hän tanssiaisten ja illanviettojen lomassa pystyy opiskelemaan menestyksellisesti erityisesti matematiikassa, kun taas Anna hallitsee englanninkielisen kirjallisuuden kaikista parhaiten. Anna on rakkaudessa ja ihastuksissa melko pidättyväinen ja maltillinen. Hän odottaa sitä oikeaa, unelmiensa salaperäistä tummaa miestä, ja tämä löytyykin, mutta miten käy vanhan rakkauden?
Koska en ole kovin suuri rakkauskirjojen ja romantiikan ystävä, minulle jäi parhaiten tästä kirjasta mieleen juuri tuo opiskelijaelämän kuvaus iloineen ja suruineenkin: Anna on suosittu tyttöjen ja myös poikien keskuudessa, joskus jopa vähän ärsyttävyyteen asti, mutta onneksi Montgomery osaa tuoda hänenkin hahmoonsa tuota siunattua huumoriaan, ja sama koskee Philippaa ja hänen lukuisia kavaljeerejaan.
Anna kokee elämässään opiskelun lisäksi monia merkkipaaluja: ensimmäistä kertaa hän joutuu kohtaamaan nuoren ystävänsä kuoleman; lisäksi hän onnistuu käymään syntymäkodissaan sekä saa kirjoituksiaan julki. Ja sitten on tietysti se romanttinen loppu, jonka kertominen ei varmaan spoilaa pahemmin tarinaa kenellekään: Anna ja Gilbert saavat toisensa kaikenlaisten väärinkäsityksen jälkeen. Onhan se kaunista.
Vähän vielä käännöksistä: kun aikoinani kauan sitten tutustuin Annan unelmavuosiin, tein sen äitini vanhoista kirjoista löytyneen vuonna 1947 ilmestyneen Toini Kaliman suomentaman neljännen painoksen kautta. En ole myöhemmin vertaillut eri käännöksiä ihan sana sanalta, mutta olen ihmetellyt muutamaa kohtaa: ensinnäkin Annan kirjoittaessa ensimmäistä sittemmin hieman hassulla tavalla julkaistua kertomustaan on romanttisen naispäähenkilön nimi alkuteoksessa Averil, ja näin on myös vuoden 2002 suomenkielisessä laitoksessa, mutta tuossa 40-luvun kirjassa nimeksi on vaihtunut jostain tuntemattomasta syystä Semiramis. Arvelikohan kääntäjä tuon muinaisen prinsessan nimen olevan juhlavampi tai suomalaiselle lukijalle jotenkin tutumpi? Niin tai näin, nimien muuttaminen tuntuu vähän sopimattomalta.
Kirjan lopussa sitten Anna saa tiedon Gilbertin toipumisesta, ja tiedon välittäjänä on Gilbertin naapurin renkipoika. Alkuteoksessa hän puhuu leveää murretta, mutta tätä ei ole kummassakaan suomenkielisessä versiossa tavoitettu. Tarkistettu laitos kertoo renkipojan sanoin, että ”yöllä tapahtui käänne. Tohtori sanoi, että pahin on nyt ohi.” Sen sijaan vuoden 1947 käännös yrittänee tavoitella rengin murretta laittamalla tämän suuhun sanat: ”Ne puhuivat eilen jostain, jota ne sanoivat griisiksi tai kriisiksi, ja että se muka oli tullut ja että se muka oli hyvä.” Eipä tällaisesta griisistä tai kriisistä puhuta alkuteoksessa mitään; uuden laitoksen käännös lienee siis huomattavasti uskollisempi alkutekstille. Mutta näitä käännöskukkasia tapaa Montgomeryn suomenkielisissä versioissa usein.
Joka tapauksessa Annan unelmavuodet oli jälleen kerran viihdyttävää ja hurmaavaa lukemista.