L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Annan nuoruusvuodet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pääsin syksyllä 2023 mukaan aivan hurmaavaan etälukupiiriin, jossa on tarkoitus käsitellä L. M. Montgomeryn Anna-sarjaa kirja kirjalta. Mikä ihana tilaisuus tällaiselle ikuiselle tyttökirjafanille! Tätä kirjoitettaessa lukupiirissä on jo käsitelty sarjan ensimmäinen osa, Annan nuoruusvuodet, ja tuntui tärkeältä kirjoittaa siitä tännekin, koska sarjaa ei ole aiemmin esitelty Kirjavinkeissä.

Annan nuoruusvuodet -kirjan juoni on helppo kertoa lyhyesti: siinä vanhahko sisaruspari, Marilla ja Matthew Cuthbert, on päättänyt ottaa orpokodista noin kymmenvuotiaan pojan auttelemaan maatilan töissä, koska Matthew ei enää jaksa kaikkea. Mutta heille lähetetäänkin erehdyksessä tyttö, tuo Anna Shirley, ja siitä lähtien Marillan ja Matthewin elämä ei ole koskaan enää entisellään.

Montgomery sai ajatuksen kirjaansa lukemastaan lehtileikkeestä. Tarkoituksena oli kirjoittaa vain yksi erillinen romaani, eikä sekään tahtonut löytää kustantajaa, mutta sitten romaanin hyväksyi viides kustantaja, jota kirjailija yritti, ja kirjasta tuli todellinen myyntimenestys: teos ilmestyi kesällä 1908, ja saman vuoden jouluun mennessä sitä oli myyty yli 19 000 kappaletta. Näin kustantaja ehdotti jatko-osan kirjoittamista, ja niitä tulikin sitten useita.

Entä sitten Annan tie Suomessa? Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1920 Hilja Vesalan käännöksenä, ja sen pohjalta luotiin vielä uudistettu ja tarkistettu suomennos 1961. Tässä uudemmassa käännöksessä oli muun muassa joitain nimiä muutettu alkuperäisiin englanninkielisiin muotoihinsa: naapurin rouva Lynde oli ensimmäisissä laitoksissa etunimeltään Rakel, mutta hänestä tuli sitten oikea Rachel myöhemmin.

Joka tapauksessa nämä suomenkieliset painokset ovat lyhennettyjä, minkä syytä on melko vaikea ymmärtää. Ne, jotka ovat lukeneet alkukielisen version tai nähneet Kevin Sullivanin ohjaaman tv-sarjan, muistanevat esimerkiksi kohtauksen, jossa Matthew on hankkimassa Annalle joululahjaksi ensimmäistä kaunista ja puhvihihaista mekkoa. Suomennoksessa Matthew vain menee rouva Lynden luokse tilaamaan tätä pukua, mutta alkuperäisessä tekstissä hän yrittää etsiä sitä kyläkaupasta huonolla menestyksellä: ikääntynyt vanhapoika ei kehtaa mennä suoraan asiaan, vaan koettaa hermostuksissaan tilata heinänsiemeniä keskellä talvea ja muuta yhtä epäadekvaattia. Mutta lopuksi rouva Lynde ompelee mekon, jossa on mitä puhveimmat puhvit, olkoonkin että sen punaruskea väri on suomennoksessa jostain syystä muutettu sammaleenvihreäksi.

Mutta ollakseen perinteinen tyttöromaani Annan nuoruusvuodet on myös melko lailla perinteinen kehitysromaani. Se kuvaa päähenkilönsä kasvua noin kymmenvuotiaasta 15–16 vuoden ikäiseksi. Lörpöttelevä alituisesti suurilla sanoilla äänessä oleva pikkutyttö muuttuu kirjan edetessä paljon mietteliäämmäksi ja rauhallisemmaksi. Takana on koko joukko kommelluksia, jotka ovat kasvattaneet häntä pois äärimmäisistä luonteenpiirteistä kohti kootumpaa persoonallisuutta. Menettääkö Anna tässä samalla jotain alkuperäisestä viehättävyydestään? Ehkä näin toisaalta on, mutta toisaalta Montgomery osaa hyvin taitavasti kuvata tätä kehitystä. 

Anna-sarja ja varsinkin tämä ensimmäinen osa ovat kuluneet lukijoiden käsissä täällä Suomessakin. En ole todellakaan ainoa aikuinen tyttökirjojen ystävä. Olen lukenut suomennoksia ja alkuperäiskielisiä kirjoja hyvin monia kertoja, ja samoin olen katsellut DVD:ltä Kevin Sullivanin tv-sarjaa, jota monet puristit pitävät ainoana oikeana filmattuna versiona. Annan nuoruusvuodet jatko-osineen puhuttelevat yhä uusia lukijoita, ja maltan tuskin odottaa Anna ystävämme -kirjan pariin pääsemistä ties kuinka monennetta kertaa sitäkin. 

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...