L. M. Montgomery: Anna ystävämme

Anna ystävämme

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anna-sarja jatkuu! Nyt päähenkilö on kirjan alussa noin 16-vuotias ja hänestä on edellisen osan sattumusten jälkeen tullut Avonlean kylän opettaja. Nuori opettajaneiti on hyvin innokas ja idealistinenkin asenteiltaan eikä hän anna matalamielisten ruumiillisen kurituksen kannattajien loata ihanteitaan. Oppilaissa on tietysti hyvin erilaisia yksilöitä: on herkkä ja pyörtyilevä Annetta Bell, kömpelö Barbara Shaw, lahjakas pieni kirjailijanalku Paul Irving ja pahansisuinen Anthony Pye.

Samaan aikaan Annan kotiin Vihervaaraan muuttaa kaksospari, Davy ja Dora Keith; heidän äitinsä on ollut Marillan mikälie kolmas serkku, ja Marilla on luvannut ottaa kaksoset huostaansa ennen kuin heidän enonsa pystyy siihen matkoiltaan. No kas, enokin kuolee, ja niin Davy ja Dora jäävät Vihervaaraan. Dora on esitetty kilttinä, hyvin käyttäytyvänä ja samalla vähän pitkästyttävänä, kun taas Davy on täynnä kujeita ja vekaramaisuutta, vaikkei hänessä varsinaista ilkeyttä olekaan. Voi, miksi kiltit tytöt aina jätetään huomiotta tässä patriarkaalisessa maailmassa, saattaisi lukija kysäistä.

Kerronta soljuu tasaisesti ja viehättävänä; Montgomeryllä on tässäkin kirjassa kyky tuoda mukaan lukuisia sivuhenkilöitä, jotka rikastuttavat tarinaa ominaisuuksillaan. Annalle sattuu edelleenkin kommelluksia, kun hän myy naapurin lehmän luullen sitä omakseen tai kun hän levittää nenäänsä punaväriä pisamia poistavan voiteen asemasta. Vanha tuttu luonnonrakkaus on edelleen mukana, mutta siinäkin kirjailija näkee huumorin siemenen: Anna ystävineen on metsäretkellä ja ehdottaa heille tanssimista lähteen ympärillä keijukaisten tapaan, mutta tunnelma menee pilalle, kun Jane Andrewsin proosalliset kalossit juuttuvat mutaan. 

Joka tapauksessa tässäkin kirjassa Annan perusluonne pysyy siis samanlaisena kuin ensimmäisessäkin osassa, mutta lienee osa tällaisen sarjan viehätystä, kun kehitystäkin tapahtuu koko ajan. Kirjan lopussa aukeavat ihan uudet ulottuvuudet: Annalle tulee lopultakin mahdollisuus lähteä Redmondin yliopistoon opiskelemaan, ja samalla ensimmäiset pikkuruiset värähdykset saavat alkunsa Annan ja Gilbertin välillä, tosin enimmäkseen Gilbertin mielessä. (En ole missään välissä tätä sarjaa esitellessäni pelännyt spoilata tulevia tapahtumia, koska oletan kirjojen olevan ennestään tuttuja jo aika monille lukijoille.)

Montgomery oli tarkoittanut kirjoittaa vain yhden kirjan, mutta kun Annan nuoruusvuodet möi hyvin, alkoi kustantaja vaatia jatko-osaa ja kirjailija itsekin viehättyi tästä ajatuksesta. Niinpä hän itse asiassa kirjoitti Anna-sarjaa lähes koko ikänsä: sen viimeinen osa, joka sijoittui kirjojen Anna omassa kodissaan ja Sateenkaarinotko väliin, oli suomennetulta nimeltään Annan perhe (Anne of Ingleside) ja se ilmestyi vasta vuonna 1939 vain joitakin vuosia ennen kirjailijan kuolemaa. Mutta siitä sitten enemmän ajallaan.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...